Helmikuun 2025 viimeinen päivä alkoi aika synkkien pilvien alla, auringonnoususta ei juuri havaintoa ollut. Se oli varsin poikkeuksellista tämän vuoden upealle helmikuulle. Edellisvuosien helmikuista poikkeavasti calima on ollut heikkoa silloin kun sitä on ollut. Päivän sää on viileämpää kuin viime aikoina, mutta tuuli heikompaa. Kuvaan aamun alkua Playa de San Agustinilla, kerron myös päivän säätiedot. Tänään on perjantai 28.2.2025.
Perjantai 28.2.2025
Tänään päivä piteni kahdella minuutilla, minuutin molemmista päistään. Aurinko nousi paksun mustan pilven takana klo 7.29, minuutin eilistä aikaisemmin ja laskee minuutin myöhemmin klo 19.02. Vuorovesi oli ylimmillään klo 1.02 ja 13.36, alimmillaan 7.23 ja 19.31.
Sääennustajani ovat tänään paljon erimielisempiä kuin eilen. Accu Wether lämpimin tunti tavalliseen tapaan klo 14 alkaen ja 22 asettta, muuten iltapäivä 21 ja ilta 19-17 astetta. UV indeksi edelleen korkea, klo 12:n lukema on 6, sitten hiukan laskee. Iltapäivällä vaihtelevaa pilvisyyttä, ilta selkeämpää.
Meteored klo 11-17 tunnit 20 astetta, klo 11-12 tunnit heikkoa sadetta!
Puolipilvistä tai pilvistä. Illalla 19-17 astetta.
Foreca odottaa heikkoa sadetta koko iltapäiväksi klo 13 alkaen, asteita 20 ja illaksi 19-16. Taivaalla tosiaan seilaa tummia pilviä nyt klo 10.34.
Kaakkoistuuli on viime päiviä hiukan heikompaa, klo 12 alkaen
4-9 m/s, klo 15 hiukan voimistuu ja kääntyy etelään, illaksi taas keikahtaa idän kautta koilliseen ja vaimentuu heikoksi.
Ilman laatu on hyvää, täällä San Agustínissa aivan poikkeuksellisin lukemin, AQI:n klo 8 mittaus oli peräti 6, klo 9:n oli jo normaalia tasoa, 30. AQIn viiden päivän ennuste näyttää edelleen pelkkää vihreää.
Meteoredin animaatiossa keltaisen pilven longat kieppuu saarten yllä juuri nyt ja edelleen välillä saarten ja välillä lähivesien yllä aina tiistaihin asti, mihin ennuste tänään ulottuu.
Skiron Forecastin animaatiossa edellispäivinä näkyneen heikon caliman pilvet ovat kaikonneet, paitsi ihan viimeisenä perjantaipäivänä niitä pikkurepaleina kieppuu. Tuskin tuovat mainittavaa harmia.
Aiemmat postaukset alempana. Uusi postaus huomenna uudessa maaliskuun seurantajutussa.
AEMEtin virallinen tammikuun sään kuukausikatsaus tammikuun kuvapäiväkirjan lopussa. Ja helmikuun lukemat tämän kuvapäiväkirjan lopussa ensi kuun puolivälin tietämissä.
Torstai 27.2.2025
Aurinko nousi paksun pilven raosta kajastaen klo 7.28, laskee 18.01. Päivä pitenee minuutin molemmista päistään. Vuorovesi ylin 0.32 ja 12.59, alin 6.48 ja 18.54.
Tänään on luvassa eilistä hilkun viileämpää. Poikkeuksellisen yksimielisistä sääeennustajistani tavan mukaan ensin Accu Wether, ylimmillään vain 22 astetta klo 12 alkaen kolmen tunnin ajan. UV indeksi 6 klo 12 tunnilla, ennen ja jälkeen hiukan alempi. Puolipilvisyyden se kertoo myönteisen kautta: enimmäkseen tai ajoittain aurinkoista. Iltakin viileä, 19-15 astetta.
Meteored samoin 22 astetta, mutta vain kahden tunnin ajan klo 13 alkaen. Hajanaisia pilviä, se kertoo. Illalla 19-17.
Foreca on Meteoredin kanssa samoilla iltapäivän lukemilla, aurinkoista pari tuntia puolen päivän jälkeen, sitten aurinkosymbooliin tulee pilven puolikas. Illaksi 19-16 astetta.
Tuulista tänäänkin, itätuuli voimakkaimmillaan 6-12 m/s klo 14 tunnilla, siitä sitten vähän heikkenee, illaksi kääntyy koilliseen ja lopuksi pohjoiseen, alin lukema 1-2 m/s klo 23 tunnilla.
Ilman laatu on kaikilla saarilla hyvää. AQIn San Agustínin mittaus klo 9 oli 30. Sen viiden päivän ennusteessa vain vihreää.
Meteoredin animaatiossa repaleiset pilvenlongat seilailee keltaisina saarten yli jonkin tunnin kerrallaan huomenna perjantaina, lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina klo 12:een, mihin ennuste nyt päättyy.
Skiron Forecastin animaatiossa heikko calimapilvi pyörähtää saarille vasta ensi viikon torstaina, mihin se ennuste päättyy.
Osakuvakaappaus Meteoredin ennusteanimaatiosta
Taivaanrannassa oli ohutta alapilveä, kun aurinko nousi klo 7.29. Se laskee klo 19.00 eikä pilvet varmaan silloinkaan näkymää haittaa. Mutta päivä piteni alkupäästään minuutilla. Vuorovesi ylimmillään klo 6.13 ja 18.18, alimmillaan 12.23 ja seuraavan kerran huomisen puolella.
Asteen pari viileämpää eiliseen verrattuna on tänään luvassa, mutta ihan mukava talvipäivä silti. Aurinko paistaa pilvettömältä sinitaivaalta koko päivän.
Accu Wether parhaimmillaan 23 astetta puolilta päivin alkaen kolmen tunnin ajan. Illaksi 20-17 astetta. UV indeksi edelleen korkea, 6, puolen päivän aikaan, sitä ennen ja sen jälkeen laskee hiukan.
Meteored klo 12 alkaen 22 astetta viiden tunnin ajan. Illalla 19-18 astetta ja viimenen tunti 17.
Foreca näyttää samat numerot kuin Meteored.
Itätuuli on kohtalaista ja puuskissa navakkaa koko iltapäivän. Enimmäkseen 6-12 m/s. Illaksi käntyy koilliseen ja heikkee hiukan. Cruz Rojan lipputangossa liehuu keltainen varoituslippu tänäänkin.
Ilman laatu oli enimmäkseen hyvää kaikilla saarilla ja useimmilla AQIn mittauspisteissä, vaan tässä tunnin sisällä klo 9 napsahti San Agustínin mittauslukema keltaiselle, 68, kuten se oli ollut aamutuimaan, klo 8:n mittaus oli vihreä poikkeus. AQIn ennusteessa keltainen väri poistui vuorokauden alkutunneilla ja pysyy vihreänä viiden päivän ennusteen loppuun asti.
Meteoredin animaatiossa keltainen lonka poistuu klo 15:n aikaan, mutta uusia tunkee jo perjantaina, lauantaina ja vielä sunnuntainakin. Ne kestävät aamusta iltaan, paitsi tuo sunnuntain juuri ennen puolipäivää, mihin ennuste jatkuu, eikä jatkosta ole tietoa. Mutta nämä kaikki tulevat mereltä eikä Saharan suunnalta. Keltainen on siis ilman laadun kohtalaisen heikentymisen merkki.
Skiron Forecastin animaatiossa calima poistuu myös nyt päivällä, ja uusi näkyy vasta viikon päästä keskiviikkona, mielenkiintoinen kiekura silloinkin.
Tiistai 25.2.2025
Aurinko nousi yllättävän paksun calimapilven kautta klo 7.30 ja laskee 19.00, eli pitenee minuutilla molemmista päistään. Vuorovesi alin klo 5.37 ja 17.42, ylin 11.45 ja 23.54.
Sääennusteet lupailevat lämmintä, Accu Wether lämpimintä, jopa 25 astetta klo 14:n tunnin ajan, muuten asteen vähemmän, illallakin lämmmintä, 21-18 astetta. Aurinkoista tai enimmäkseen aurinkoista. UV indeksi on taas korkein puolenpäivän aikaan, lukema 6, sitä ennen ja jälkeen 5, mutta laskee iltapäivän mittaan. UV indeksin merkityksestä eilisessä postauksessa tarkemmin.
Meteored odottaa 23 astetta kuuden tunnin ajan klo 11 alkaen. Aurinko paistaa, mutta sen edessä on Dust haze, eli caliman tomua, joka poistuu klo 16 alkaen (calimaennusteessa eri arvio!). Illallakin lämmintä lukemissa 20-18.
Foreca on samoilla iltapäivän lämpölukemilla viiden tunnin ajan klo 12 alkaen. Iltalämpö 20-17. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
Tuuli on kohtalaista tai navakkaa, voimakkaimillaan 7-13 m/s parin tunnin ajan puolilta päivin alkaen. Samalla koillistuuli kääntyy neljän tunnin ajaksi itään, ja palaa sitten takaisin koilliseen. Illaksi tuuli hiukan heikkenee.
Ilman laatu on ollut kohtalaisesti heikentynyttä jo eilisillasta. AQIn San Agustínin mittaus klo 8 oli 83, ja keltaisia tauluja näkyy nyt saarilla runsaasti aina Tenerifen länsilaitaa myöten. AQIn ennuste on edelleen sitä mieltä, että calimajakso päättyy huomisen ensimmäisillä tunneilla.
Meteoredin animaatiossa calima alkoi jo eilen iltapäivällä ja jatkuu huomiseen auringonlaskuun asti. Uusi keltainen pilvi olisi tulossa taas perjantaina aamupäivällä ja poistuu taas lauantaina aamupuolella. Mutta tämä pilvi tulee mereltä, joten se voi olla jotain muuta kuin calimaa.
Skiron Forecastin animaatiossa calimapilvi poistuu huomenna aamupäivällä. Sen jälkeen calimaa ei näy tiistain loppuun asti mihin se ennuste päättyy.
Tämä aamu venyi eilisestä minuutin alkupäästään. Aurinko nousi minuutin aikaisemmin klo 7.31, laskee 18.59 kuten eilenkin. Vuorovesi alin klo 4.57 ja 17.01, ylin 11.05 ja 23.14.
Päivän sääennusteet lupailevat mukavan aurinkoista ja lämmintä talvipäivää. Accu Wether lämpimin tunti klo 14 asteita 24. Iltakin lämmin 20-18 astetta. UV indeksi 6 klo 12, korkeampi kuin heti tulee mieleen, laskee 5:een muutamaksi tunniksi ja siitä edelleen. Aurinkoa on siis syytä ottaa maltillisesti. Wikipediasta poimin ohjeen, kun UV indeksi on 6-7: Käytä aurinkolaseja ja aurinkosuojavoidetta, jonka suojakerroin on vähintään 15. Suojaa iho vaatteilla ja leveälierisellä päähineellä. Vähennä ulkonaoloa kello 11:n ja 16:n välillä.
Meteored myös 24 astetta klo 13 ja 15 tunnilla. Illalla 19-18 astetta. Selkeää.
Foreca 23 astetta klo 14 alkaen pati tuntia, illalla 20 -17. Selkeää.
Koillistuuli on navakkaa tai kohtalaista, voimakkaimmillaan 7-14 m/s klo 14 tunnin, heikkenee siitä enemmän vasta illalla. Keltainen lippu liehuu ylimpämä Cruz Rojan tangossa Playa de San Agustínilla.
Ilman laatu on lähes kaikkialla saarilla hyvää. AQIn mittaus San Agustínissa 38 klo 9. Ennuste on sama kuin eilein: tiistaina keltaista, lievää calimaa.
Meteored heikko calima on jo päällä, ja poistuu keskiviikkona aamutuimaan. Viimeisenä ennustepäivänä, keskiviikkona puolen päivän aikaan, uusi keltainen lonka tunkee saarille.
Skiron Forecastin animaatio samaa sorttia kuin eilenkin, heikkoa calimaa alkavasta yöstä keskiviikon aamuun. Sen jälkeen ei calimasta merkkejä.
Tänään päivä piteni molemmista päistään yhteensä kaksi minuuttia. Aurinko nousi minuutin aikaisemmin kuin eilen, klo 7.32, laskee minuutin myöhemmin 18.59. Vuorovesi alin 4.01 ja 16.10, ylin 10.10 ja 22.27.
Sääennusteet lupailevat mukavaa säätä. Accu Wether klo 13 alkaen neljän tunnin ajalle 23 astetta, UV ideksi peräti 6 klo 12, muuten vähän vähemmän. Jo pari päivää sitten terveysviranomaiset varoittivat vaarallisen korkeasta UV pitoisuudesta. Aurinkoa kannattaa siis ottaa varovaisesti vaikka se koko päivän paistaakin. Illalla edelleen lämmintä 20-17 astetta.
Meteored odottaa 23 astetta vain kahden tunnin ajaksi klo 13 alkaen. Mutta selkeää koko päiväksi. Illaksikin luvassa lämmintä, 20-18 astetta.
Forecan ennuste on taas tänään asteen alle Meteoredin arvion. Klo 13 alkaen 22 astetta neljän tunnin ajan. Illaksi 19-17 astetta.
Tuuli on navakkaa koko aamu- ja iltapäivän, koillisesta tuulee enimmäkseen 7-13 m/s, illallakin tuuli on edelleen kohtalaista.
Ilman laatu on kaikilla saarilla hyvää, AQIn San Agustínin mittaus kl9 9 oli 30. AQIn ennuste on viidelle päivälle, ja siinä edellispäivien tavoin tiistai on keltaisella.
Meteoredin animaatiossa keltainen lonka tulee tänne saarten ylle jo tänään klo 15 alkaen, ja näin jatkuu kunnes tiistai vaihtuu keskiviikoksi.
Skiron Forecastin animaatiossa calima tulee tiistain vaihtuessa keskiviikoksi ja poistuu torstain loppuillasta.
Tässä El Capitan ravintolan takapihalla karkuretkellä aitauksestaan (taas) ravintolan kanalauman musta kukko. Tässä ravintolassa munat tarjoillaan tuoreena, mutta onko ruokalistalla Gallo en vino, kukkoa viinissä? Oho, Seek lajinselvitysapplikaatio sanookin, että tässä ei ole kukko vaan punaviidakkokana. Jotain punaista nyt kuitenkin.
Uudet kuvat ja säätiedot huomenna. Aiemmat postaukset alla.
AEMETin virallinen yhteenveto tammikuun säästä löytyy nyt tammikuun sääpäiväkirjan lopusta. Tammikuun lämpimin paikka on muuten melkoinen ylläri.
Lauantai 22.2.2025
Päivä pitenee tänäänkin minuutilla, mutta tällä kertaa loppupäästään. Aurinko nousi eilisen tavoin klo 7.33 ja laskee minuutin myöhemmin 18.58. Vuorovesi alin klo 2.24 ja 14.55, alin 8.43 ja 21.22.
Sääennusteen kopiointi eilisestä ei sentään onnistu. Accu Wether odottaa selkeää koko päiväksi ja kyllä 24 astetta tunniksi klo 14 alkaen. Samaan aikaan UV indeksi 5 alkaa laskea. Mutta ilta on vähän eilistä lämpimämpi, se viilenee tänään numeroissa 20-17.
Meteoredin ennuste poikkeaa paljon eilisestä, koko iltapäiväksi 22 astetta ja selkeää. Sen mukaan ilta viilenee myös asteissa 20-17, mutta siinä välissä 18 astetta kestää pidempään.
Forecan iltapäivä on melkein Meteoredin kopio, 22 astetta kuitenkin vain viiden tunnin ajan klo 13 alkaen, mutta selkeää koko päivän. Ilta 19-17. Nyt en malta olla toteamatta, että Forecan asteet olivat aiemmin enimmäkseen 1-3 astetta matalammat kuin Meteoredilla. Siitä kirjoitin Forecalle, ja vaikuttaa siltä, että siellä on nyt muutettu algoritmia. Kivakiva. Tunnuslauseeni onkin: aina kannattaa valittaa.
Tuuli on koko päivän kohtalaista ja puuskissa navakkaa, voimmakainta itätuuli on parin tunnin ajan klo 13 alkaen, 7-14 m/s. Eikä se siitä paljon illallakaan heikkene, mutta kääntyy kyllä koilliseen.
Ilman laatu on tänään hyvää kaikilla saarilla. AQIn mittauslukemissa ei näy muuta väriä kuin vihreää. San Agustínin lukema klo 9 oli 46, aika lähellä keltaisen rajaa kyllä. Se onkin saariston korkein lukema.
AQIn ennusteessa on yksi keltainen päivä, sama kuin eilen, tiistai.
Meteoredin calima-animaatiossa keltaista tulee saarille huomenna iltapäivällä ja sitä jatkuu keskiviikon aamuyöhön.
Skiron Forecastin ennusteessa vielä tänään olisi heikosti calimaa iltaan asti ja uudestaan tiistaina ja keskiviikkona alkuiltaan. Sen jälkeen ennuste on calimasta vapaa.
Silkkihaikara viihtyy aika ajoin Beach Clubin edessä olevassa kivikossa. Myös tänä aamuna.
Perjantai 21.2.2025
Tänään päivä venyy minuutin. Aurinko nousi sen verran aikaisemmin kuin eilen, klo 7.33 ja laskee samalla kellonlyömällä, 18.57. Vuorovesi alimmillaan klo 0.26 ja 13.10, ylin 6.46 ja 19.45.
Lämpöä on luvassa pikkusen enemmän kuin eilen. Accu Wether odottaa jopa 24 astetta vaikka vain tunniksi klo 14. Samaan aikaan UV indeksi 5 alkaa laskea. Ilta viilenee numeroissa 19-17.
Meteored ja Foreca ovat tänään yhtä mieltä iltapäivän lämpölukemista, 23 astetta kahden tunnin ajan klo 14 alkaen, illaksi Meteored 19-20 ja Foreca 20-19. Molemmat odottavat aluksi selkeää, Foreca klo 15 alkaen puolipilvistä. Meteoredin ennusteessa lukee klo 14 Dust haze, jota sen algoritmi ei osaa suomentaa, mutta se tarkoittaa calimaa. Tämä on hiukan yllättävää, tarkemmin kohta.
Itätuuli on hiukan heikompaa kuin eilen, mutta kohtalaista ja puuskissa navakkaa, voimakkaimmillaan 5-11 m/s , klo 17 jälkeen alkaa heikentyä ja kääntyy koilliseen.
Ilman laatu on kaikilla saarilla nyt hyvää, vaikka vielä klo 8:n AQIn mittaus oli 53 ja väri keltainen, siis epäterveellistä terveydeltään alttiille. Mutta tuntia myöhemmin oltiin jo vihreällä. AQIn ennuste ulottuu nyt tiistaihin, ja silloin se näyttää myös keltaista, sitä ennen vihreää.
Meteoredin ennusteessa ei näy mitään sääennusteen dust haze kirjauksen aihetta. Vasta sunnuntaista tiistaihin keltainen animaatiopilvi tulee saaristoon. Ja se näyttää jatkuvan, vaikka ennuste jo päättyy.
Skiron Forecast antaa perustetta AQIn aamun mittauksella ja Meteoredin Dust hazelle, se näyttää heikkoa calimaa tästä aamusta huomiseen iltaan, ja uudestaan tiistaista keskiviikkoiltaan ja taas perjantaille. Mutta aiemmista näytöistä poiketen kaikki nuo Afrikan tomupilvet vaikuttavat heikoilta. Hankalaa ehkä heille, joilla on keuhko- tai verenkierto-ongelmia.
Torstai 20.2.2025
Tänäänkin päivä pitenee minuutin molemmista päistään. Aurinko nousee minuutin aikaisemmin kuin eilen, klo 7.34, laskee samoin minuutin myöhemmin 18.57. Vuorovesi ylin 5.34 ja 18.10, alin 11.47, ja se toinen ylin huomisen puolella.
Puolipilvistä tänäänkin luvassa. Accu Wether odottaa enimmillään 23 astetta klo 14 alkaen parin tunnin ajan. Illalla 19-17 asteissa. UV indeksi 5 pari tuntia ja sitten klo 14 alkaen putoaa pykälän kerrallaan. Enimmäkseen aurinkoista.
Meteored 23 astetta astetta kahden tunnin ajan klo 13 alkaen, ja illallakin pitää lämmintä, 19-18 Koko iltapäiväksi selkeää, illalla vaihtelevaa pilvisyyttä.
Foreca odottaa klo 13 alkaen 22 astetta kolmen tunnin ajaksi. Illaksi 19-18 astetta. Selkeää koko päivän, Foreca arvioi.
Koillistuuli on navakkaa koko iltapäivän, voimakkaimmillaan nyt puolilta päivin, 8-15 m/s, sen jälkeen alkaa hiukan heikentyä tunti tunnilta, ja kääntyy itään. Illalla tuuli on jo aika heikkoa ja kääntyy takaisin koilliseen. Nyt aamupäivällä keltainen lippu on Cruz Rojan lipputangossa Play de San Agustínilla.
Ilman laatu on kaikilla saarilla hyvää. Näin on syytä olettaa vaikka AQIn viimeinen mittaus on yöltä klo 2. Jotain taas siellä mittareissa takkuaa. AIQn ennuste näyttää seuraavat viisi vuorokautta edelleen enimmäkseen vihreää, viimeisenä päivänä, maanantain päätteeksi, keltaista vivahdetta.
Meteoredin ennuste vahvistaa AIQn ennustetta, se näyttää maanantain puolipäivään ja keltainen pilvenlonka siinäkin on, ja idässä on pahoja pilviä ehkä tulossa.
Skiron forecastin animaatiossa calima kestää maanantain puolilta päivin torstain puoleen päivään. Ja kuten tässä jo aiemmin todettu niin joukossa on terveydeltään alttiille hankalia jaksoja.
Keskiviikko 19.2.2025
Aurinko nousi siniharmaan pilven lomasta minuutin aikaisemmin kuin eilen, klo 7.35, ja laskee minuutin eilistä myöhemmin, klo 18.56. Pari minuuttia lisää päivän mittaan tänäänkin. Vuorovesi ylin klo 4.44 ja 17.10, alin 10.55 ja 23.14.
Enemmän tai vähemmän pilviä taivaalla tänään. Accu Wether on viime aikoina villiintynyt kolmituntisiin lämpimimpiin jaksoihin, ja niin myös tänään 22 astetta klo 13 alkaen. UV indeksi alkuunsa 5, mutta klo 14 tunnilla alkaa sitten tippua. Ilta viilenee asteissa 19-16. Pilvisyydestä merkintä: enimmäkseen aurinkoista.
Meteoredin algoritmi kääntää espanjalaisen termin suomeksi nimikkeellä ”hajanaiset pilvet” koko päivälle. Asteista se on iltapäivällä samaa mieltä kuin Accu. Illaksi se odottaa hiukan lämpimämpää, 19-18 astetta.
Foreca odottaa vain 21 astetta ja vain kahdelle tunnille, klo 14 alkaen. Illaksi 18-17 astetta.
Tuuli heiluttaa aurinkosuojaa jo tätä pikkusta vaille 11:n kirjoittaessani. Kohtalaista tai navakkaa tuulta on taas luvassa koko päivän iltaan asti. Koillistuuli voimakkaimmillaan 5-11 m/s klo 13:n tunnilla eikä se siitä pahemmin heikkene kuin vasta loppuillasta.
Ilman laatu on kaikilla saarilla edelleen hyvää. AQIn mittaus San Agustínissa oli 30 klo 9. AQIn ennuste näyttää vihreää seuraavat viisi päivää.
Meteoredin ennusteessa ei tänään näy niitä keltaisten pilvien pyyhkäisyjä, joita siinä on tässä muutaman päivän ollut, vain calimasta vaapaata on luvassa myös seuraavat viisi päivää.
Skiron Forecastin viikon animaatiossa heikko calima alkaa edelleen perjantain aamuyöstä ja jatkuu tiistain loppuun.
Uudet kuvat ja säätiedot huomenna. Aiemmat postaukset alla.
AEMETin virallinen yhteenveto tammikuun säästä löytyy nyt tammikuun sääpäiväkirjan lopusta. Tammikuun lämpimin paikka on muuten melkoinen ylläri.
Tiistai 18.2.2025
Auringon noususta oli tänä aamuna vain heikosti havaintoa, mutta päivä pitenee siitä huolimatta kahdella minuutilla, minuutin molemmista päistään. Aurinko nousi klo 7.36, minuutin eilistä aikaisemmin ja laskee minuutin myöhemmin klo 18.55. Vuorovesi ylimmillään klo 4.09 ja 16.28, alimmillaan 10.27 ja 22.27.
Kaikki sääennusteeni odottavat iltapäiväksi sadetta, vähän eri aikoina silti, ja eilistä hiukan lämpimämpää on luvassa. Accu Wether lämpimin tunti taas klo14 ja asteita 23, muuten asteen pari vähemmän, ja illaksi 19-17 astetta. Accu odottaa sadetta vain aamupäivällä ja klo 12:n tunnilla, ei sen jälkeen. UV indeksi klo13 on 5 tunnin ajan, sen jälkeen se laskee.
Meteored ennustaa heikkoa sadetta lähes koko iltapäiväksi, tunnin tauko klo 13. Mutta lämpimintä vasta kolmelle seuraavalle tunnille, asteita 22. Illaksi varsin lämmintä, 21-18 astetta ja puolipilvistä.
Foreca odottaa eniten sadetta, aamupäivän klo 10:stä iltapäivän klo 17:ään, ja sateen voimakkuus vaihtelee. Lämpimin tunti, klo 15, asteita 21, muuten enimmäkseen 20, ja illalla vielä 19-16 astetta.
Tuuli on aluksi heikkoa, mutta voimistuu puolen päivän aikaan jo kohtalaiseksi, 5-9 m/s, ja siitäkin iltapäivällä vielä hiukan lisää. Tuulen suunta aluksi etelä, klo 16 kaakko, ja illan mittaan edelleen idän kautta koilliseen.
Ilman laatu (kiitos sateen) oikein hyvää kaikilla saarilla. San Agustínin AQI mittaus klo 8 oli 18. AQIn viiden päivän ennuste on silkkaa vihreää.
Meteoredin animaatiossa keltainen pilven lonka pyyhkii saarten ylitse nyt klo 13 ja poistuu huomisaamuna, sama toistuu torstaiaamusta iltaan ja perjantai-iltapäivästä iltaan.
Skiron Forecastin ennusteessa calima tunkee saarille perjantaina eikä poistu ennusteen aikana, joka ulottuu viikon eteenpäin. Ajoittain ennuste näyttää arvoja, jotka tietävät terveydeltään alttiille hankalia päiviä.
Tänään päivä pitenee minuutin vain alkupäästään. Aurinko nousee minuutin aikaisemmin kuin eilen, klo 7.37 ja laskee eilisen kellonlyömällä, 18.54. Ollaan lähellä päiväntasaajaa, siksi tapahtuu hitaasti. Eilen Ylen lähetyksessä näytettiin, että pohjoisessa päivä pitenee tunnin, ja etelässäkin 40 minuuttia. On se toista. Täällä vuorovesi ylin 3.38 ja 15.54, alin 9.45 ja 21.31.
Selkeää odottavat tänäänkin kaikki ennusteeni. Silti asteen tai pari elistä viileämpää. Accu Wether odottaa enimmillään vain 21 astetta klo 13 alkaen tunnin ajan. Illalla tasaisesti 17 asteessa. UV indeksi aluksi 5 ja sitten klo 14 alkaen putoaa pyäkälän kerraan. Puolipilvistä,tai pilvistä.
Meteored 20 astetta peräti seitsemän tunnin putkessa klo 12 alkaen, ja illallakin pitää lämmintä, 19 astetta koko illan. Koko päivän selkeää.
Forecan iltapäivän aluksi 19 astetta, klo 15 alkaen pari tuntia 20, illaksi enimmäkseem 17. 18-16. Selkeää koko päivän.
Etelätuuli on heikkoja puoleen päivään asti, ja alkaa sitten hiljalleen nousta kohtalaiseksi, voimakkainta vasta klo 17 alkaen, 6-11 m/s, tuulen suuntakin on kääntynyt lounaaseen jo pari tuntia aikaisemmin. Illaksi tuuli kääntyy vielä länteen, ja on edelleen kohtalaista, puuskissa navakkaa, enimmäkseen 6-11m/s. Illalla rannalla ei siis ole oikein kivaa, ja sama vaiva muuallakin missä tuuli pääsee puhaltamaan lännestä päin.
Ilman laatu on kaikilla saarilla hyvää. AQIn lukema San Agustiníssa vain 20 klo 9:n mityauksessaAIQn ennuste näyttää seuraavat viisi vuorokautta edelleen enimmäkseen vihreää, viikeisenä päivänä, perjantaina, keltaista vivahdetta.
Meteored toistaa eilistä: tiistai-illasta seuraavaan yöhön keltainen pilvi pyyhkii saarten yli, ennuste päättyy perjantaina klo 12 ja eikös siihen tunge keltainen pilvi ja kauempana luuraa pahoja värejä.
Skiron Forecastin ennusteessa perjantaina calima alkaakin jo aamusta, ja jatkuu koko ennusteen ajan, maanantaihin. Ajoittain sävyt antavat aiheen odottaa tereveydeltään herkille epäterveellisiä tasoja.

Sunnuntai 16.2.2025
Päivä pitenee tänään molemmista päistään minuutin. Aurinko nousi klo 7.38, laskee 18.54. Vuorovesi ylin klo 7.38 ja 18.54, alin 9.15 ja 21.18.
Accu Wether tänään kahden tunnin ajan parhaat lukemat klo 14 alkaen, 22 astetta. UV indeksi ylimmillään 5 pari tuntia tuota ennen, sitten laskee. Iltapäivällä puolipilvistä. Ilta viilenee lukemissa 18-15.
Meteored vain klo 14 tunnin ajan 22 astetta, pilviä taivaalla vasta klo 15 alkaen ja sitäkin vain parin tunnin ajan, muuten selkeää. Ilta viilenee 19-16 asteissa.
Foreca 21 astetta kolmen tunnin ajan klo 13 alkaen ja enimmäkseen selkeää. Ilta viilenee 18-15 asteissa.
Tuuli on taas eilistä voimakkaampaa eli kohtalaista ja puuskissa navakkaa. Tuuli on voimakkaimmillaam molemmin puolin puoltapäivää, pääosan iltapäivästä hiukan heikompaa itätuulta, 5-12 m/s. Illalla tuuli kääntyy koilliseen ja heikkenee.
Ilman laatu on saaristossa kaikkialla hyvää, AQIn San Agustínin mittarissa klo 9 lukema 39, tuntia myöhemmin 37, joka napsahti näytölleni juuri tätä kirjoittaessa klo 10.05.
AQIn ennuste näyttää nyt pelkkää vihreää seuraavat viisi päivää.
Meteored panee taas vähän omiaan. Sen mukaan calimapilvi on tässä yläpuolella nyt koko iltapäivän, seuraava pyyhkäisy tiistaina iltapäivästä yöhön. Tämäkin ennuste ulottuu torstai-iltaan.
Skiron Forecastin ennuste ulottuu aina seuraavaan sunnuntaihin. Siinä tulee perjantaina ohut calimapilvi, joka kestää koko ennusteen ajan, välillä se käy vähän tummemmissakin sävyissä, mutta eipä nekään ennakoi muiden keltaista vahvempaa calimaa, eli kohtalaista.
Uudet kuvat ja säätiedot huomenna. Aiemmat postaukset alla.
AEMETin virallinen yhteenveto tammikuun säästä löytyy nyt tammikuun sääpäiväkirjan lopusta. Tammikuun lämpimin paikka on muuten melkoinen ylläri.
Lauantai 15.2.2025
Tänäänkin päivä pitenee minuutin vain loppupäästään. Aurinko nousi samalla kellonlyömällä kuin eilen, klo 7.39, mutta laskee minuutin myöhemmin, 18.53. Vuorovesi ylimmillään klo 2.38 ja 14.54, alimmillaan 8.46 ja 20.47.
Accu Wether odottaa selkeää lähes koko iltapäivän, lämpimin tunti klo 14, asteita 23. UV indeksi 5 aluksi 5, klo 14 alkaen alkaa laskea.
Ilta viilenee 19-17 asteissa.
Meteoredin ennusteessa iltapäivälämpötila vaihtelee 20:n ja 21:n välillä joka toinen tunti. Selkeää aluksi, klo 15:n aikaan alkaa tulla pilviä taivaalle. Ilta viilenee hitaasti asteissa 19-17.
Foreca odottaa koko valoisan ajaksi selkeää ja aamupäivästä alkaen koko iltapäivän 21 astetta. Ilta viilenee kuten muillakin 19-17 asteissa.
Heikko kaakkoistuuli voimistuu klo 14 maissa 3-8 m/s ja näin mennään iltaan asti, jolloin tuuli taas heikkenee lähes olemattomaksi.
Ilman laatu on hyvää paitsi Lantzarotella ja Fuerteventurella kohtalaista. AQIn mittaus San Agustínissakin heikkeni aamulla hiukan, mutta pysyi silti vihreällä, klo 8 se oli 36 ja klo 9 nousi 46:een, samalla tuohon kaakkoisrannalle tuli pari keltaista taulua.
AQIn ennusteessa tämä päivä onkin lievästi keltaisella. Loput neljä päivää ovat vihreällä.
Meteoredin animaatiossa keltainen pilvi pyyhkii saarten yli huomnna, sunnuntaina ja keskiviikkona.
Skiron Forecastin animaatiossa calimapilvi on saarten yllä tänään iltaan asti, ja uusi käy täällä perjantaina. Mutta siis heikkoja ovat nämä calimat milloin sitten tänne tällä kertaa osuvatkin.
Tänään päivä pitenee minuutin vain alkupäästään. Aurinko nousee minuutin aikaisemmin kuin eilen, klo 7.39 ja laskee eilisen kellonlyömällä, 18.52. Vuorovesi ylin 2.07 ja 14.24, alin 8.17 ja 20.17.
Accu Wether 22 astetta klo 13 alkaen parin tunnin ajan, sitä ennen ja sen jälkeen asteen vähemmän. UV indeksi aluksi 5, joka klo 14 alkaa heikentyä. Ilta viilenee asteissa 19-15.
Meteored antaa kaikista matalimmat lukemat iltapäiväksi, enimmäkseen 20 astetta, lämpimimmillään 21 vain klo 13:n tunniksi. Ilta taas viilenee hitaasti astein 18 -17.
Forecakin odottaa iltapäiväksi enemmän, neljän tunnin ajan 21 klo 13 alkaen, illalla 18-16, selkeää koko päivän.
Itätuuli iltapäivällä kohtalaista, puuskissa navakkaa, enimmäkseen 3-8 m/s. Sen jälkeen hiukan heikkenee. Illaksi tuuli miltei tyyntyy ja kääntyy pohjoiseen.
Ilman laatu on edelleen kaikilla saarilla hyvää. AQIn lukema San Agustiníssa 38 klo 8. AQIn ennuste yllättää huomenna, aamuyöstä aamuun se vivahtaa keltaiselle, mutta muuten viisi päivää vain vihreää.
Meteored tapansa mukaan antaa varsin vaihtelevia pilvianimaatioita. Keltaisella käydään jo tänään iltapäivällä alkuiltaan asti, ja uudestaan sunnuntaina aamuyöstä puoleen päivään. Uusi iso pilvi näyttäisi tulevan tiistaina iltapäivällä, mutta ihan sinne asti ennuste ei vielä yllä.
Skiron Forecastin ennuste poikkeaa edellisistä, se pitää eilisen kuvionsa eli nyt ollaan ohuessa calimassa ja näin jatkuu huomisiltaan. Sitten seuraa usean päivän jakso ilman caliman häivää, mutta viikon päästä perjantaina olisi taas uusi jakso alkamassa. Kaikki nämä Afrikan tomupilvet ovat kuitenkin edelleenkin heikkoja.

Tänään päivä pitenee minuutilla molemmista päistään. Aurinko nousi klo 7.40 ja laskee 18.52. Vuorovesi ylin klo 1.35 ja 13.54, alin 7.47 ja 19.46.
Accu Wether ennakoi, että lämpimintä on peräti neljän tunnin ajan klo 13 alkaen, asteita 23. Ilta näyttää eilistä hiukan viileämmältä, asteissa 19-17. UV indeksi 5 jo klo11 alkaen ja kolmen tunnin ajan, sitten putoaa nopeasti.
Meteored on selvästi maltillisempi, odottaa lämpimintä vain kahden tunnin ajalle, asteita myös 23, klo 13 alkaen. Ilta viilenee asteissa 19-16.
Foreca odottaa 13-16 tunneille 22 astetta, iltaan 19-16 astetta.
Tuuli on edelleen vähintäänkin kohtalaista, puuskissa navakkaa, voimakkaimmin parin tunnin ajan klo 15 alkaen 6-13 m/s, tuulen suunta koillinen. Illaksi ihan vähän heikkenee.
Ilman laatu on kaikilla saarilla hyvää, AQIn mittareissa pelkkää vihreää kaikilla saarilla. Ja koko AQIn ennuste maanantaihin asti vihreällä.
Kaksi muuta ennustajaani tarjoavat ihan erilaisia vaihtoehtoja. Meteoredin ennusteessa keltainen kieleke pyyhkiin saarten yli perjantain loppuiltapäivästä iltamyöhään ja uudestaan lauantai-illasta sunnuntain alkutunneille.
Modelo Skiron puolestaan näyttää animatiossaan, että heikko calima on ollut jo tämän vuorokauden alusta, ja se näyttää jatkuvan sunnuntai-illan alkuun asti. Mutta heikkona. Se onkin sama ennuste kuin eilinen.
Keskiviikko 12.2.2025
Aurinko nousi minuutin aikaisemmin kuin eilen, klo 7.41, ja laskee myös minuutin myöhemmin, 18.51 eli kaksi minuuttia venähtää päivä täällä tänään. Vuorovesi ylin klo 1.00 ja 13.23, alin 7.16 ja 19.15.
Lämmintä ja aurinkoista on tänään luvassa. Accu Wether ennakoi, että lämpimintä on kahden tunnin ajan klo 14 alkaen, asteita 23. Myös ilta on lämmin asteissa 21-17. UV indeksi 4 klo15:een ja sitten 2.
Meteored odottaa lämpimintä kolmen tunnin ajalle, asteita myös 23, mutta kellonajat 13-15. Ilta on sen lukemissa myös lämmin, enimmäkseen 18 astetta.
Foreca odottaa iltapäivän tunneille enimmäkseen 21 astetta, iltaan 20-17 astetta.
Tuuli on koko iltapäivän kohtalaista ja puuskissa navakkaa, voimakkaimmat koillisen tuulet klo 14 tunnilla 8-14 m/s. Myös illalla puuskissa navakkaa, vaikka muuten hiukan heikkeneekin.
Ilman laatu on nyt kaikilla saarilla hyvää ja kaikissa AQIn tauluissa on vain vihreää. Myös koko sen ennustejakso on vihreällä.
Meteoredin animaatiossa keltainen pilvi pyyhkii saarten yli lauantai-illasta sunnuntaiaamuun.
Skiron Forecastin animaatiossa calimapilvi pyörähtelee saarten päällä tämän päivän illasta lauantai-iltaan, mutta se on koko ajan heikkoa. Eli se poikkeaa melkoisesti eilisestä. Näin voi sitten olla huomennakin sen verran vaihtelevaa on viime aikoina ollut.
Tiistai 11.2.2025
Aurinko nousi samalla kellonlyömällä kuin eilenkin, klo 7.42, mutta päivä pitenee minuutin kun aurinko laskee minuutin eilistä myöhemmin, klo 18.50. Vuorovesi ylin klo 0.23 ja 12.49, ylin 6.43 ja 18.43.
Iltapäivällä pilvistyvää odottaa Accu Wether, lämpimintä piisaa tänään jokseenkin koko iltapäivän, 22 astetta. Puolilipilvinen muuttuuu pilviseksi klo 14 ja samalla UV indeksi vaihtuu kolmosesta kakkoseksi. Ilta viilenee asteissa 20-16.
Meteored odottaa 22 astetta vain kolmen tunnin ajan klo13 alkaen. Sitten putoaa asteen loppuiltapäiväksi. Ilta viilenee asteissa 20-17. Hajanaista pilvisyyttä koko päivän.
Foreca näyttää samoille kellonajoille 21 ja ilta viilenee 19-16 asteissa.
Puolipilvistä koko päivän.
Itätuuli on kohtalaista, klo 13 alkaen kolmen tunnin ajan 4-10 m/sm, sen jälkeen heikkenee vain nimeksi, illalla tuuli kääntyy koilliseen.
Ilmanlaatu on saarilla enimmäkseen hyvää, mutta monin paikoin näkyy vielä keltaisia tauluja, AQIn mittaus San Agustínissa oli 50 klo 7 ja 8.
AQIn ennusteessa heikko calima päättyy nyt puolen päivän aikaan, ja tätä kirjoittaessa ilmaantui keskiviikkoiltaan keltaista juuri kun olin kirjoittanut ettei uutta lauantaihin ulottuvassa ennusteessa näy. No, ei keskiviikon jälkeen.
Meteoredin animaatiosta calima poistui jo eilen illalla, mutta uusi calimapilvi pyyhkäisee saarten yli perjantaina, ja poistuu päivän päätteeksi.
Skiron Forecastin animaatiossa Afrikan tomupilvi poistuu vasta tänä iltana, mutta torstaina näyttäisi sellainen pyyhkäisevän Gran Canarian reunaa. Sen jälkeen viikon mittaisessa ennusteessa ei caliman häivää saarten yllä. Eli joka ennusteessa eri päivä milloin se pyyhkäisee!
Maanantai 10.2.2025
Aurinko nousi minuutin myöhemmin kuin eilen, klo 7.42, laskee 18.49, samaan aikaan kuin eilen. Aamuruskossa oli kyllä selvä caliman vivahde. Vuorovesi alin klo 6.04 ja 18.07, ylin klo 12.10, mutta toisen kerran vasta huomisen puolella.
Tänään kaikki sääennusteeni ovat yhtä mieltä siitä, että aurinko paistaa (lähes) pilvettömältä taivaalta koko päivän. Lämpötila-arviotkin ovat aika samanlaisia. Accu Wether päivän korkein tunti tuttuun tapaan klo 13 alkaen 22 astetta, illalla viilenee 18-15 asteissa. UV indeksi iltapäivällä 4.
Meteoredilla lämpimin tunti on klo 14, asteita 21, ilta viilenee lukemissa 18-16.
Foreca tarjoaa peräti kolme tuntia lämpimintä, 21 astetta klo 13 alkaen. Ilta viilenee lukemissa 18-16.
Itätuuli on edellen kohtalaista, iltapäivällä enimmäkseen 3-8 m/s. Illaksi tuuli heikkenee reilusti.
Ilman laatu on hyvää aika laajalti saaristossa, AQIn San Agustin mittaukset ovat olleet eilisestä lähtien vihreällä, niin myös klo 8:n mittaus tänään on 42. Eri puolilla saarilla näkyy kyllä keltaisiakin tauluja.
AQIn ennusteessa caliman keltainen päättyy tuossa puolenyön jälkeen.
Skiron Forecastin animaatiossa calima päättyy vasta huomisiltana, ja uutta ei näy viikon mittaisessa ennusteessa.
Meteoredin ennuste poikkeaa näistä molemmista. Siinä calima päättyy jo tänä iltana klo 21:n aikaan, varsin mielenkiintoisesti, Gran Canaria jää keltaisen keskelle vihreänä saarekkeena, joka siitä leviää ja jatkuu vihreänä perjantain puoleen päivään. Silloin keltainen pilvi kietoo saariston huntuunsa, mutta se katoaa jo samana iltana, mihin ennustekin päättyy.
Sunnuntai 9.2.2025
Aurinko nousi klo 7.43 ja laskee 18.49. Vuorovesi alin klo 5.16 ja 17.26, ylin 11.24 ja 23.40.
Aamu oli aurinkoinen ja lähes pilvitön, mutta päivän mittaan tuo muuttuu. Accu Wether odottaa 21 astetta peräti neljän tunnin ajaksi klo 13 alkaen. UV indeksi pilvettömänä aikana 5, mutta pilvien mukana laskee 1:een. Aluksi selkeää ja klo 15 jälkeen alkaa pilvistyä, illan tullen on jo täysin pilvistä, Accu arvio. Ilta viilenee 19-15 asteissa.
Meteored odottaa klo 13 alkaen 20 astetta viiden tunnin ajan, ja ajoittain pilvistä. Ilta viilenee 19-16 asteissa.
Foreca odottaa 20 astetta klo 13 alkaen viiden tunnin ajan, pilvisyys vähän vaihtelee, ilta viilenee 18-15 asteissa.
Itätuuli on kohtalaista, voimakkaimmillaan 3-8 m/s klo 13 alkaen kolmen tunin, mistä ajasta pari tuntia tuulee kaakosta.
Ilman laatu on heikon caliman vuoksi heikentynyt monin paikoin kohtalaiseksi. San Agustínissa oltiin vihreällä koko aamu, mutta klo 10 AQIn mittaus näytti lukemaa 53, keltaista ja siis kohtalaista ilman laatua. Keltaisia tauluja on täällä kaakon kulmalla, mutta koillisessa ja pohjoisen puolella, Teldestä ylöspäin, ollaan yhä vihreällä.
AQIn ennusteessa calima häipyy viimeistään tiistaina iltapäivällä.
Meteoredin ennuste vaihtaa kantaa muuta useammin, ja tarkemmin. Niinpä tänää se näyttää, ett calima poistuu jo huomisesta loppuillasta yönä, palaa maantaina puolenpäivän aikaan ja kaikkoaa maanantai-iltana. Tämä pysyy torstai-iltaan mihin ennuste päättyy.
Skiron Forecastin ennusteessa calimapilvi vetäytyy Saharan suuntaan
tiistai-iltana, eikä paluusta näy merkkejä ennusteen päättymisen, ensi sunnuntaihin mennessä.
Lauantai 8.2.2025
Aurinko nousi pilven repaleiden ja lievän caliman rusotuksen merkeissä klo 7.44 ja 18.47. Päivä piteni minuutin molemmista päistään. Vuorovesi alin klo 4.10 ja 16.31, ylin 10.21 ja 22.48.
Sääennustajista Accu Wether vähän yllättää, tarjoaa peräti kahdelle tunnille 22 astetta klo 13 alkaen. UV indeksi iltapäivällä enimmäkseen 4. Päivällä vaihtelevaa pilvisyyttä, illaksi selkeää ja viilenevää asteissa 19-16.
Meteored iltapäivän aluksi 20 astetta ja selkeää, klo 15 alkaen pilvistyvää ja 21 astetta, illalla viilenee 18-16 asteissa.
Foreca tekee varsinaisen yllärin, ensin pari tuntia 20 astetta klo 13 alkaen, mutta jo tunti myöhemmin se odottaa sadetta, siis sadetta, kolmen-neljän tunnin ajalle. Ilta viilenee 18-15 asteissa.
Itätuuli on kohtalaista, puuskissa navakkaa, voimakkaimmillaan alkuiltapäivästä 5-10 m/s, sen jälkeen hiukan heikkenee.
Ilman laatu on kaikilla saarilla mittauksissa enimmäkseen hyvää, yksi poikkeuspaikka on San Agustín, AQIn mittari näytti tänne klo 7, 9 ja 10 lukemilla 50-55, eli ilman laatu on meillä ajoittain ollut maltillisesti tai kohtuullisesti heikentynyttä.
AQIn ennuste näyttää eilisen tavoin keltaista keskiviikon ensimmäisille tunneille.
Meteoredin ennuste näyttää miksi mittaukset niin vaihtelevat. Calimapilvessä näyttää nyt olevan aukkoja, jotka kehittyvät juuri Gran Canarian ja Tenerifen kohdalle. Muuten se näyttää nyt keltaista tiistain ensimmäisille tunnille missä se siirtyy vihreälle. Ennuste päättyy AIQn tavoin keskiviikkona.
Skiron Forecastin ennusteessa calima poistuu saarten yltä vasta tiistai-iltana ja, mikä parasta, uutta Afrikan tomupilveä ei sen jälkeen näy ennusteessa, joka ulottuu viikon eteenpäin.
.
Perjantai 7.2.2025
Aurinko nousi samaan aikaan kuin eilenkin, klo 7.45, ja laskee minuutin myöhemmin, 18.46. Vuorovesi alin klo 2.35 ja 15.14, ylin 8.54 ja 21.39.
Sääennustajista Accu Wether tarjoaa tänäänkin klo 14:n tunnin muita lämpimämpää, 23 astetta, muuten 22. Illalla viilenee 20-16 asteissa. Päivällä pilvistä, illaksi selkenee. UV indeksi 5 klo 12, mutta laskee sitten tunti tunnilta. Accu odottaa aurinkoista ja illaksi selkeää.
Meteored klo 12:n tunti 22 astetta, muuten koko iltapäivä 21. Taivaalla dust haze eli sumutomua, siis calimaa, joka vaikuttaa myös lämpötilaan. Ilta viilenee 20-17 asteissa.
Foreca klo 13 alkaen tunnin ajan 22 astetta, illaksi viilenee 19-16 asteissa. Selkeää.
Ilman laatu on meidän kulmalla ollut koko aamun hyvää, mutta klo 9:n mittauksessa AQIn San Agustínin mittaus oli jo keltaisella, lukema oli juuri rajan yli yltäen 50. Se tarkoittaa kohtalaista ilman laatua. Enimmäkseen mittaukset ovat saarilla antaneet vielä vihreitä lukemia. Mutta varmaan se tästä hiukan heikkenee, tuskin pahasti. AQIn ennuste näyttää keltaista maanantain iltapäivään. Sen jälkeen vihreää.
Meteoredin ennuste on ollut jo eilisestä keltaisella ja näin jatkuu maanantaiyöhön, jolloin piipahdetaan oranssilla iltapäivään asti ja tiistai onkin jo vihreällä.
Skiron Forecast näyttää heikkoa calimaa koko jakson, joka päättyy tiistaina. Sen jälkeen ennusteen loppuun asti, perjantaihin, Afrikan tomupilvi näyttää saarilta poistuneen.
Torstai 6.2.2025
Aurinko nousi klo 7.45 ja laskee 18.46, päivä piteni minuutin alkupäästään. Vuorovesi alin klo 0.56 ja 13.42, ylin 7.19 ja 20.12
Ennusteissa päivästä on tulossa eilistä ihan hilkun lämpimämpi. Accu Wether tarjoaa taas klo 14:n tunnin muita lämpimämpänä, 23 astetta, muuten 22. Illalla viilenee 19-17. Päivällä pilvistä, illaksi selkenee. UV indeksi iltapäivällä 3.
Meteored klo 12 - 15 tunnit 22 astetta, sen jälken alkaa laskea aste asteelta, loppuillalla 17 , vaihtelevaa pilvisyyttä, illan tullen ensin selkeää, mutta sitten alkaa calima tehdä huntua.
Foreca klo 13 alkaen neljän tunnin ajan 21 astetta, illaksi viilenee 20-16 astetta.

9
Tuulilukemat ovat edelleen navakoita, koillisesta tuulee voimakkaimmillaan 8-14 m/s tunnin ajan klo 14 alkaen. Illaksi tuuli selvästi heikkenee.
Ilman laatu on pysynyt melko hyvänä aamupäivän ajan, paikoin jo keltaisia tauluja eri puolilla saaristoa, San Agustínin AQIn mittaus oli 42 klo10, mutta vain tunti aikaisemmin se oli puolet parempi. On vain ajan kysymys milloin sekin näyttää keltaista.
AQIn ennuste on ollut keltaisella aamuyöstä lähtien ja eilisestä poiketen sellaisema se pysyy koko ennusteen ajan, eli maanantaihin.
Meteored on näyttänyt myös keltaista jo eilisillasta ja käy tämän päivän ennusteessa oranssilla perjantai-illasta lauantaiaamuun, sitten käydään välillä keltaisella ja oranssillla ja maanantaiaamuna oltaisiin vihreällä, eli ilman calimaa.
Skiron Forecast on myös näyttänyt heikkoa calimaa ainakin aamuyöstä ja sitä on sen ennusteessa luvassa keskiviikkoon asti. Ensi torstaina se olisi ohitse.
.
5.2.2025
Taivaanrannassa oli taas tuttu pilvirintama, mutta sen alla juuri sen verran rakoa, että auringonnousu klo 7.46 pääsi vähän helottamaan, aurinko laskee minuutin myöhemmin kuin eilen, klo 18.46. Vuorovesi ylin 6.03 ja 18.47, alin 12.22, ja seuraava alin huomisen puolelle.
Säätiedot ovat tänäänkin lähes eilisen kopioita. Accu Wether tunnin ajan klo 13 alkaen 22 astetta, muuten asteen vähemmän. UV indeksi klo 14 asti 4, sen jälkeen se laskee. Ilta viilenee lukemissa 18-16. Päivällä enimmäkseen aurinkoista ja illalla selkeää.
Meteored tarjoaa tänään 22 astetta vain kahden (aiemmin kolmen) tunnin ajaksi klo 14 altaen. Aluksi hajanaisia pilviä, klo 15 jälkeen selkeää. Ilta viilenee 18-17 asteissa.
Foreca tarjoaa iltapäiväksi selkeää ja 20 astetta. Ilta viilenee 18-16 asteissa.
Tuuli on edelleen navakkaa. Voimakkaimmillaan juuri nyt puolen päivän molemmin puolin, 6-13 m/s., laskee ihan vähän iltapäivällä. Tuulen suunta koko ajan koillinen.
Ilman laatu on vielä kaikilla saarilla hyvää. San Agustínin lukema klo 8 oli 34. AQIn ennuste näyttää keltaista, lievää calimaa torstain aamuyöltä lauantaiaamuun.
Meteoredin animaatiossa keltainen calimapilvi on tulossa saarten ylle tänään puolenpäivän aikaan, poistuu välillä muutamaksi tunniksi, ja jatkaa sunnuntaihin, mihin ennuste ulottuu.
Skiron Forecastin ennuste on eilisestä varhentunut, myös se näyttää caliman tulevan tänne jo tänä iltana. Sen animaatiossa Afrikan tomua riittää tiistain puoleenpäivään asti. Eikä se ole missään vaiheessa heikkoa vahvempaa. Nähtäväksi jää miten tuo sitten
kehittyy.
Tiistai 4.2.2025
Aurinko nousi väistyvien pilvien välistä klo 7.46, laskee 18.45. Päivä pitenee minuutin molemmista päistään. Vuorovesi ylin klo 5.04 ja 17.41, alin 11.20 ja 23.41.
Säätiedot ovat tänään melkein eilisen kopioita. Accu Wether tunnin ajan klo 13 alkaen 22 astetta, UV indeksi klo 14 asti 4, sen jälkeen se laskee. Ilta viilenee lukemissa 18-16. Päivällä enimmäkseen aurinkoista ja illalla selkeää.
Meteored tarjoaa tänään 22 astetta vain kahden (aiemmin kolmen) tunnin ajaksi klo 14 altaen. Hajanaisia pilviä. Ilta viilenee 18-17 asteissa.
Foreca tarjoaa iltapäiväksi puolipilvistä ja 20 astetta. Ilta viilemee 18-16 asteissa.
Tuuli on ollut navakkaa nyt jo monta päivää, ja se jatkuu tänään. Tuulisin tunti osuu klo 15 tietämiin, 6-13 m/s, mutta tuulen voima on lähes sama koko päivän.
Ilman laatu on kaikilla saarilla vielä hyvää, vaikka mittauslukemat alkavat olla jo lähempnä keltaisen rajaa, San Agustínin mittaustulos oli 31 klo 8. Ennusteessa keltainen ja lievästi oranssi odottaa torstaista alkaen loppuviikon.
Meteoredin ennuste on vivahteikkaampi, caliman riepuja pyyhkii jo keskiviikon iltapäivästä Gran Canarian yli, ja vaikka pääkuva siitä eteenpäin koko loppuviikon on keltaista, siis heikkoa calimaa, niin välillä vilahtaa vihreääkin. Mutta ei sen pahempaa.
Skiron Forecastin ennusteessa heikko calima alkaa torstaina alkuyöstä, ja alkaa vahvistua lauantaina niin, että loppujakso ensi tiistaihin mentäneen kohtalaisen caliman merkeissä.
Maanantai 3.2.2025
Päivä pitenee tänään minuutin molemmista päistään. Aurinko nousi klo 7.47, laskee 18.44, vuorovesi ylin klo 4.15 ja 16.47, alin10.30 ja 22.43.
Säätiedot ovat jokseenkin eilisen kopio. Accu Wether tunnin ajan 22 astetta klo 14, muuten asteen vähemmän, illalla 19-18 astetta. Uv indeksi iltapäivällä 4. Enimmäkseen aurinkoista.
Meteored jo klo 12 alkaen kolmen tunnin ajan 22, ja muuten asteen vähemmän paitsi illalla 19-18. Hajanaista pilvisyyttä.
Foreca 20 astetta koko iltapäivän, illalla 18-17, melkein selkeää ja poutaa.
Tuuli on edelleen navakkaa, mutta hiukan vähemmän kuin eilen, voimakkaimmillaan 5-11 m/s tunnin ajan klo 13, sitten hiukan heikkenee.
Ilman laatu on kaikilla saarilla hyvää, San Agustínissa oikein hyvää, sillä AQIn mittaus oli klo 9 vain 8, ja jokseenkin samaa se oli ollut koko siihenastisen päivän. Normalistu hyvää laatua on lukemien 20-30 tienoilla. Ennusteessa vahvistuu eiliset värit, eli keltaista ja vähän välillä oranssiakin torstaina ja perjantaina mihin ennuste ulottuu.
Meteoredin ennusteessa repalaiset keltaiset alueet ajavat saarten yli tiistaina ja keskiviikkona, torstaina ja perjantaina pilvi on yhtenäinen.
Skiron Forecastin animaatiossa heikko calimapilvi valuu saarten ylle torstaina, vahvistuu hiukan viikonlopulla ja jatkuu tiistaihin. Ennuste päättyy niin, että voi odottaa Afrikan tomun kaikkoavan keskiviikkona. Se tarkentuu huomenna.
Paksun aamupilven alla oli horisontissa juuri sen verran rakoa, että aurinkokin nousun aikaan näkyi, miten lie laskun kohdalla.
Mutta kellonajat ovat juuri samat kuin eilenkin, 7.48 ja 18.43, tai siis näin ne taas kirjataan, kun minuutin osia ei noteearata. Vuorovesi ylin klo 3.31 ja 16.01, alin 9.45 ja 21.55.
Säätä hallitsee se, että taivas on ainakin pikkuisen pilvien kattamaa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Lämpötiloista ennusteet ovat melkein yhtä mieltä, mutta siinä missä Accu Wether odotaa tunnin ajan 22 astetta klo 14 alkaen niin Meteored odottaa samaa neljän tunnin ajan jo nyt klo 12 alkaen. Foreca tyytyy taas asteen vähempään kolmeksi tunniksi klo 13 alkaen. Illaksi Meteored odottaa 18 astetta, Accu samaa vain pari ensimmäistä tuntia, niin myös Foreca.
Koillistuuli on edelleen navakkaa, mutta vain 6-13 m/s parin tunnin ajan puolilta päivin, sitten hiukan heikkenee.
Ilman laatu on kaikilla saarilla hyvää, sen kertovat nyt myös AQIn mittarit, San Agustínin lukema oli 26 klo 10. Sen ennuste ulottuu torstai-iltaan, ja siinä näkyy keltaista keskiviikon illasta alkaen.
Meteoredin animaatiossa repaleisia keltaisia pilviä pyyhkii saarten yli jo tiistana ja keskiviikkoiltana tulee uusi, kattava calimapilvi, joka torstaina käy oranssilla. Voidaan odottaa, että jatkoa saadaan huomenna, kun ennuste jatkuu.
Skiron Forecast tukee tuota odotusta. Sen animaatiossa calimapilvi tulee saarille keskiviikkona ja jatkuu perjantai-iltaan. Se ennkoi jopa terveydelle hankalia tuokioita. Mutta tulevan viikon lauantai ja sunnuntai ovat taas calimasta vapaita.
Lauantai 1.2.2025
Aurinko nousi klo 7.48 ja laskee 18.43, päivä pitenee minuutin kummastakin päästään. Vuorovesi ylimmillään klo 2.49 ja 15.18, alimmillaan 9.04 ja 21.11.
Kun tässä klo 10.20 katson taivalle siellä on enimmäkseen selkeää, paikoin pilvenhattaroita ja taivaanrannassa edelleen vahva pilvirintama. Mutta kyllä se tästä muuttunee. Kolmesta sääennusteesta, joita käytän, Accu Wether kirjaa aluksi enimmäkseen aurinkoista ja klo 13 alkaen selkeää. Samalla alkaa kahden tunnin lämpimin jakso, 22 astetta. Ennen ja jälkeen asteen vähemmän. Illaksi 19-16 viilenevää.
Meteored klo 14 alkaen kolmen tunnin ajan 22 astetta ja samalla osittain selkeä muuttuu selkeäksi. Illalla enimmäkseen 17 astetta.
Foreca klo 14 alkaen pari tuntia 21 astetta, koko illan 17, ja koko päivän selkeää.
Tuuli oli koko yön ja vielä aamullakin navakkaa. Voimakkain tuuli onkin juuri tämän julkitulon aikaan, klo 11 jälkeen, 6-11 m/s. Siitä koillistuuli hilkun heikkenee ja on illalla 4-9 m/s.
Ilman laatu on kaikilla saarilla todennäköisesti hyvää, vaikka ihan varma ei voi olla. Sillä AQIn (Air Quality Index, maailman laajuinen ilman laadun seuranta) mittalaitteet ovat eilisen tapaan poissa pelistä yöstä alkaen. Sitä ennen olivat vihreällä. AQIn ennuste näyttää viimeisenä päivänään, keskiviikkona, heikkoa keltaista.
Meteoredin (espanjalainen säälaitos, jota mm. RTVC käyttää) animaatiossa keltainen pilvi pyyhkäisee saarten yli jo tänään iltapäivällä, ja uudestaan maanantain ja tiistain välisenä yönä sekä keskiviikkona.
Skiron Forecast, tai Modelo Skyron espanjaksi, on Ateenan yliopiston ylläpitämä ilman laadun seurantajärjestelmä. Sen ennusteanimaatio näyttää viikon eteenpäin. Siinä keskiviikkona tulee heikko calimarintama saarille, sitten se vähän pyörähtelee, pitää perjantai-iltana tauon, ja jatkuu taas lauantaina. Mutta kaikki nämä ennusteet siis näyttävät heikkoa calimaa, vaikka vähän eri tavoin.