Vanharouva asuntoautolla Kanarialle

Kun vanharouva lähtee asuntoautolla Suomesta Kanarialle yksin niin se voi herättää huolta sukulaisissa, ja ihmettelyä tai arvostusta sivullisissa. Mutta mitä hän itse ajattelee, kun auto on käännettävä kapealla vuoristotiellä paikassa, jossa perä jää tyhjän päälle? Else Väkiparta tietää. Hän tietää myös miten ihanaa on asua talvi leirintäalueella vuoren kainalossa Arquineguinin lähellä, Gran Kanarian lounaiskulmassa.

Denna text på svenska här:
http://tapanim.blogspot.com/2012/03/hon-tog-med-husbil-till-gran-canaria.html#more

Vuosi sitten Else Väkiparta oli talven Playa del Inglésissä. Yhtenä unettomana yönä  hän mietti tulevaa elämäänsä.

- Silloin minulla pamahti: ensi talvena tulen tänne omalla autolla!

Oma vaihtoehtoterveysalan yritys säästöliekillä, terveyskorujen kauppaa hän harjoittaa vielä sivutoimen luontoisesti netin kautta tai matkan varrella. Lapset ovat aikuisia, matkan lopulla hänestä tuli jo  isomummu! Hän jopa harkitsi muuttamista tänne kokonaan, tai Aurinkorannikolle.

Vanharouva (68), kuten hän itse sanoo,  Else Väkiparta:

- Tässä iässä on ajateltava, että jos tällaista haluaa tehdä se on tehtävä nyt, muutaman vuoden päästä se ei enää yksin onnistu.

Kokenut Euroopan kävijä

Päätöstä helpotti se, että hän oli aiemmin tehnyt useita automatkoja Eurooppaan sekä pikkuautolla, että kerran asuntoautolla, mutta ison auton ratissa silloin istui mies, joka hoiti kaikki auton tekniset asiat. Nyt on kaikki yksin hänen vastuullaan.

Jotkut lähisukulaiset olivat suunnitelmasta ilmeisen huolissaan. Pienellä ylipuhumisella hän sai nämä kuitenkin vakuuttuneiksi, että matka nyt on vaan tehtävä, kun kerran on niin päättänyt. Hänen paljon Euroopassa autoileva poikansa oli kuitenkin heti juonessa mukana, ja selvitti valmiiksi monet matkan varrella eteen tulevat käytännön seikat.

- Kertaakaan en ole katunut, Else vakuuttaa, kun pidämme palaveria  El Pinillon leirintäalueella kahdeksan kilometriä Arquineguinista pohjoiseen El Saon vuoristokylän kupeessa.

Miquel ja Rafael viettiävät iltapäivää soittaen kitaraa ja bouzukin kaltaista soitinta, jota kanariot käyttävät meksikolaissävyisessä kansanmusiikissaan.

Hän pysähtyy hetkeksi miettimään.

Asuntovaunujen välistä kuuluu meksikolaissävyistä kitaran soittoa, lapset kirmaavat vaunujen välissä., petankkiradalta kuuluu riemukkaita ääniä.  Espanjalaiset viettävät siellä rattoisaa perhe-elämää.

- En ole katunut, paitsi ehkä silloin, kun auton remonttikulut alkoivat lähdön alla nousta hurjiin summiin. Silloin ajattelin, että onkohan tämä ihan viisasta. – Mutta sitten päätin, että otan vaikka lainaa, jos ei tästä muuten selvitä.


Autokaupan yllätys

Auton hankinnassa sattui nimittäin kallis kömmähdys. Hän oli jo päättänyt ostaa asuntoauton, jonka etuosassa oli katon korotus, ja siinä makuupaikat sopivasti lastenlapsille. Mutta tuttavat varoittivat. Kattokoroke nimittäin lisää auton alttiutta tuulelle, ja Elsen matkasuunnitelmiin kuului myös kierros Pyreneiden vuorilla, missä tuuli saattaa tuivertaa.

Hän muisti, että kaupassa oli tämä Fiat  Ducaton alustalle rakennettu Adriatic, jossa on istuinpaikat kuudelle ja vuodepaikat neljälle. Hyvin suosittu, pieni asuntoauto.  Else tutki auton tiedot netistä,  soitti kauppaan, perui ostoksensa, ja sanoi ottavansa sen sijaan tämän.

- Pankaa se kuntoon, niin tulen hakemaan, hän tilasi.

Huolto paljasti isot viat

Onneksi Else päätti teettää ennen matkaa vielä

60 000 kilometrin huollon, joka olisi muuten pitänyt tehdä matkalla. Siinä kävi ilmi, että autossa oli ”kuntoon panosta” huolimatta merkittäviä puutteita. Pahinta oli, että jarrupalat olivat aivan lopussa, eikä auto ollut pysähtyä, kun Else kävi harjoitusajossa. Myös kaasulaitteissa oli pahoja puutteita.

Auto maksoi noin 30 000 € ja remontti vei pari tuhatta. Autokauppias tuli kyllä remonttikuluissa vastaan.

Naama vakavana Else toteaa nyt, että auton kunto on syytä tutkia hyvissä ajoin ennen matkaa. Etenkin kaasulaitteiden koeponnistus on tärkeää. Samoin renkaiden kunto, sillä uudet ovat arvokkaita.

Hänen lähtönsä oli kahden viikon päässä ostosta. Onneksi jarrut olivat kunnossa ennen Pyreneitä. Pitkää jyrkkää alamäkeä tullessa jarrut voivat alkaa liukua vaikka ovat uudetkin, senkin Else on ehtinyt Kanarialla oppia. Oli pakko pysähtyä niitä jäähdyttelemään.

Auton ulottuvuudet opeteltava

Ennen matkaa hänen oli vielä opeteltava autonsa käsittely. Näin isoa hän ei ollut ennen ajanutkaan, ja se tuotti kyllä omat ongelmansa.  Auto on kuusi ja puoli metriä pitkä ja reilut kaksi metriä leveä.

- Oli opeteltava hahmottamaan auton mittasuhteet ajaessa. Kävin tyhjällä parkkipaikalla harjoittelemassa peruutusta ja auton sovittamista pysäköintiruutuun.

Siitä huolimatta melkein metrin verran takapyörien taakse ulottuva perä on tuottanut parikin kertaa yllätyksen. Kerran pimeällä peruuttaessa ja kerran ahtaassa paikassa kääntyessä. Oikean puoleista perävalopakettia Else on saanut kursia kokoon kahdesti. 

Onneksi hänellä on matkassa peltiin itsepureutuvia ruuveja, joilla sai korvattua kannatusrei´istä irtirevähtäneet alkuperäiset kiinnitysruuvit.

Lisäasennuksia

Oveen laitettiin murtovarmempi lukko. Tv:n kiinnityskin jouduttiin uusimaan, kun kävi ilmi, että se oli tehty kääntövartta varten, mutta tässäpä ei koko vartta ollutkaan. TV:n oikea kiinnitys on tärkeä, koska litteänäyttöä on alaviistosta katsottaessa käännettävä viistoon samaan tapaan kuin läppäriä oikean kulman löytämiseksi.

Astiat hänellä olikin omasta takaa, käteviä laminaattiastioita, jotka eivät keikkuvassa ja tärisevässä autossa säry.

Vasta matkan varrella hän  huomasi, että autossa oli pelkkä kaasulämmitys. Aiemmissa autoissa oli ollut yhdistelmä kaasu- sähkölämmitys, jossa sähkö lämmitti edelleen jos kaasu vaikka yöllä loppui.

- Nämä ovat sinänsä pieniä juttuja, mutta tärkeitä mukavuuden kannalta, sanoo Else.

Navigaattorin käytössä oli myös opettelemista. Monet leirintäpaikat löytyvät luettelosta navigaattorin koordinaateilla, vaikka joskus ne ovat kyllä ohjanneet haetun paikan ohitse. Else hankki autoonsa myös videokameran, joka näyttää live- kuvaa auton takaa. Siitä voi seurata ohitse pyrkivää liikennettä ja se on myös tärkeä apu peruutuksissa.

Saksan moottoritiellä vähältä piti

Tästä tärkeästä apuvälineestä huolimatta Else on parikin kertaa joutunut henkeäsalpaaviin läheltä-piti-tilanteisiin. Molemmat sattuivat Saksan kovavauhtisilla moottoriteillä.

Kerran tulevaa risteystä ennakoinut rekka tunki jatkoperävaunu heiluen eteen ja oli kiilata hänet tieltä kallioseinämää vasten.

- Tähän minä litistyn! Hän ehti pelästyä.

Jarrut pohjaan,  myös rekan kuljettaja huomasi virheensä, ja väisti. Ja Else on yhä ehjä ja hengissä.

Melkein yhtä kova paikka oli, kun hän oli siirtymässä oikealta keskikaistalle, ja samalla hänen eteensä tunki samalle keskikaistalle pikkuauto vasemmalta. Elsen jarrutus ja pikkuauton kova kaasutus pelastivat tilanteen.

- Minä olen ajatellut, että jos kohtaloni on kuolla Saksan moottoritiellä, niin sitten se on siinä, hän huomauttaa hyvin tyynesti.

En osaa sanoa siihen mitään.

Mutta kyllä hän on saanut olla ajotaidostaan ylpeäkin. Huelvan satamassa Gran Kanarialle tuovaan lauttaan ajettiin kaikki autot isoja rekkoja myöten perä edellä. Se oli  tiukka tilanne. Laivamies ohjaili Elsen näppärästi oikeaan paikkaan, ja antoi ok-merkin. Mutta erään mieskuljettajan hän käski pois kuskin paikalta, ja peruutti auton itse.

- No, taidan minä jotain osatakin, päätteli Else.

Leirintäalue vuorten välissä

Elsellä ei ollut tarkkaa tietoa minne autoineen Gran Kanarialla asettuisi. Hän haki marraskuun lopulla Arquineguinessa rannan läheisyydessä olevaa leirintäaluetta, mutta sai vinkin tästä kahdeksan kilometriä vuoristoon päin olevasta El Pinillosta, ihastui ja jäi maaliskuun alkupäiviin asti.

- Kyllä täällä on ihanaa, Else puuskahtaa.

Leirintäalue on laaksossa, vuorten välissä, minne ajoittain kovaksikin nousevat rantatuulet eivät pääse. Eikä ilmavirta calima, joka tuo mukanaan Saharan hiekkapölyä rannikolle. Aurinko paistaa silti aamupäivästä iltaan. Ilma on kevyttä hengittää. Vähän matkan päässä El Saon pikku kylässä on kauppoja, mm. kyläkauppa, jossa vanha kauppias hoitaa puotiaan entisaikojen malliin.

Karavaanarithan ovat tunnetusti oma, keskenään helposti tutustuva joukko. Täällä espanjalaisten ja muunmaalaisten välittömyys ja avuliaisuus vielä lisäsi viihtymistä. Hollantilainen energiapakkaus, Ilona, vilahtelee Elsan jutuissa tuon tuosta. Hän mm. auttoi löytämään autoon sopivan etuteltan, jollaista Else ei uskonut Kanarialta löytyvänkään.

Elsen oli tarkoitus pystyttää se itse, tottunut kun on hoitamaan asiansa. Se jäi aikeeksi sillä tuotapikaa paikalle ilmaantui neljä-viisi miestä, jotka hoitivat pystytyksen pyytämättä.

- Olisin mieluummin tehnyt sen itse, mutta Ilona sanoi, että täällä on miesten työt ja naisten työt, anna olla, Else huokaa.

Kanarialaista leirielämää

Alue on hyvin varustettu. Keitto-,  tiski- ja pyykkipaikat, siistit käymälät tietysti. Kaikissa suihkuissa on lämmin vesi, kun Espanjassa on varsin tavallista, että lämmintä tulee vain yhdestä suihkusta. Leirivuokraan kuuluu myös wifi- internetverkko, jossa ei ole käyttörajoitusta. Se säästää pitkään vierailevalle huomattavan summan. Verkkoon pääsy ei ole Kanarialla mitenkään itsestään selvää (tarkemmin aihetta käsittelevissä blogisjutuissani).

El Pinillon alueen käyttäjät ovat monikansallinen joukko, mutta espanjalaiset ovat selvä enemmistö. Jotkut asuvat pidempäänkin, toiset viettävät vapaapäivää tai viikonloppua. Leirin säännöissä sanotaan, että alueella on hiljaisuus siestan aikaan klo 14-16 ja yöllä klo 24-09. Tätä sääntöä ei ainakaan juhlaöinä kuulemma noudateta – äänekkäät juhlat voivat jatkua aamun pikkutunneille ja espanjalaisillahan juhlia riittää.

Se ei Elseä haittaa, uni maistuu juhlahumusta huolimatta tarpeen tullen.

Naapureihinsa hän on ilmeisen ihastunut. Espanjalaisten kanssa hän tulee toimeen vähäisellä espanjallaan ja käsillä puhuen - missä espanjalaiset ovat mestareita. Joskus hän käynyt pitkät keskustelut myös googlen käännösohjelman avulla. Se toimii kunhan muistaa, että suomi-espanja käännös on varsin puutteellista, jopa harhaanjohtavaa.

Käsillä puhuminen on luonnonlahja, Candilta ja Elseltä se sujuu.

Alueella järjestetään myös ohjelmaa, välillä virallista, välillä epävirallista. Näin Else kirjoitti Facebookiin joulukuussa:

Kävin tuossa meidän Tavernassa äsken ja siellä on pari pitkää pöydällistä soittajia ja laulajia. Ihan tän paikallisen alueen orkesteri (ovat ihan TVssä esiintyneet). Kitarat, mandoliinit ja kastanjetit soivat niin kauniisti. On se tuo mieskuoro kyllä kaunista kuunneltavaa…

Tavernan monipuolisesta ruokalistasta löytyi käynnillämme lounaspöytään espanjalaisten tuttu kuivatun suolakalan annos ja siinä lisukkeena mm. kanarioiden perinneruokaa, gofiota. Jälkimmäinen oli oikein hyvää, mutta kala-annos oli tosiaan espanjalaiseen makuun, avainsanat ovat kuiva ja suola.

Asuntoautoilun kustannukset

Kanarialaiset leirintäalueet ovat hiukan halvempia kuin mantereella, El Pinillon päivävuokra on 11€ asuntoautolta. Pitkään asuva saa toki alennusta.  Mantereelle päivävuokra nousee pariinkymmeneen euroon. Perusmaksu saattaa olla halpakin, mutta sitten eri palvelujen käyttö maksaa erikseen.

Tuohon kun laskee päälle käyttökulut – polttoaine on täällä tosin kolmasosan halvempaa Suomen ja Keski-Euroopan hinnoista – loppukustannus nousee melkoiseksi.  Lisäksi matkan varrella joutuu Ranskassa ja Espanjassa maksamaan tietulleja, jos käyttää moottoriteitä. Else ajoikin usein ilmaisia pikkuteitä, hänellä kun ei ollut niin kiirettä.

- Ei tämä sen halvempaa ole kuin asunnon vuokraus, summaa Else.

Hänellä kummittelee vielä edessä yksi mahdollinen kustannus, josta hän kuuli vasta täällä. Säännösten mukaan Kanarialla saa olla omalla autolla vain kaksi kuukautta. On vähän epäselvää miten käy jos on pidempään, ja joutuu siitä tilille. Else aikoo kuitenkin palata mantereelle Cadiziin, eri reittiä kuin tuli, ja eri varustamon aluksella. Ehkä hän välttyy tilinteolta.

Päivitys 31.3.2012: Hyvin se meni. Lautan kassa kysyi kyllä milloin Else on saarelle tullut, mutta kun hän ei espanjankielistä kysymystä "ymmärtänyt" eikä kassa puhunut englantia eikä passissa ollut tuloleimaa niin asian puinti pysähtyi siihen.

Käännös perä tyhjän päällä

Vielä yksi huikea matkakokemus saarelle tullessa. Todella henkeäsalpaava paikka oli Gran Kanarian vuorilla, missä kapeat vuoristotiet kiemurtelevat niin, että välillä on suoraa kallioseinää alas toisella ja välillä toisella puolella, mutkan taa ei näe mitään. Jo se on vuoristoajoon tottumattomalle vatsanpohjaa kouriva kokemus.

Tiedän. Olen kokenut. Ja vieressäni on pelätty.

- Siinä pitää vain olla erityisen varovainen, Else tuumii.

Hän ajoi ensimmäiselle Kanarian leirintäalueelle tullessaan jyrkässä ylämäessä vielä jyrkempään ylämäkeen kääntyvän tienristeyksen ohitse. Mitään kääntymispaikkaa ei tullut vastaan, mutta sitten tuli levennys, missä vastaantulijat voivat kapealla tiellä sivuuttaa toisensa.  Se oli kieleke, jonka molemmin puolin oli jyrkkä putous.

Else näki, että siinä oli sen verran tilaa, että hän pääsee kääntymään, jos perä menee vähän reunan yli, ja kunhan pitää pyörät tiellä.  

Hän oli nähnyt linja-auton tekevän niin.

Ja hän kääntyi siinä. Kolme, neljä vekslausta siinä tarvittiin.

- Mitäs sinä silloin ajattelit, kun perä roikkui tyhjän päällä, kysyn.

Elsen kasvot alkavat loistaa. Ja hän vähän riehahtaakin:

- Jeah! Näinkin voi tehdä! Se oli itsensä ylittämistä. Aikamoinen juttu, Else sanoo. - Minä selvisin!