11.12.11

Lucia Playa del Inglésissä ja San Agustinissa

Lucia-juhla on ruotsalaisille melkein jouluakin suurempi koko kansaa ja etenkin pikkuväkeä koskettava juhla, jota vietetään tietysti myös ulkoruotsalaisten parissa.








Eteläisellä Gran Kanarialla sitä vietettiin ainoalaatuisen perinteen mukaisesti jo 48. kerran kahden Lucian juhlana. Toinen päähenkilö tulee Luulajasta ja toinen Santa Lucian kylästä eteläiseltä Gran Kanarialta. (Päivitetty 20.12.)





Kahden Lucian kruunajaiset pidettiin nyt 12.12.2011 Playa del Inglésin ekumeenisessa kirkossa . Päähenkilöitä jouduttiin tosin hiukan odottelemaan sillä juuri ennen juhlaa sattui harmillinen vahinko. Lucian kruunu putosi ja särkyi. 
Juhlan alku viivästyi neljännestunnin verran, mutta sitten olivat päähenkilöt paikalla, ja uusi kruunukin hankittuna kruunausta varten.
Tämänkertainen Luulajan Lucia, Elin Rova, on tarkkaan ottaen kotoisin Pajalan Kangosista, samasta kylästä kuin hiihtäjätähti Charlotte Kalla - kumpikaan ei kuitenkaan puhu suomen sukuista meänkieltä kuin muutaman sanan.


Santa Lucian päähenkilö taas on nimeltään Laura Castro-Lopez.


Ruotsalaisen perinteen mukaisesti Lucia tulee kirkkoon Lucia-kuoron saattelemana.
Sen jälkeen hän saa kutreilleen Lucia-kruunun kynttilöineen. Tässä sattui pikku vahinko, jonka vain ruotsalaiset hoksasivat, jos hekään. Kruunu pantiin Elinin päähän edestakaisin - takapuoli eten ja etupuoli taakse. Kun Elin ei osannut espanjaa eikä kruunun asettaja ruotsia se meni niinkuin meni, kertoo Elin blogissaan Norrbotten Kuriren -lehdessä.
Santa Lucian perinne on hiukan toisenlainen. Lucia saa kruunukseen tiaran - ja nyt oli aivan vähällä ettei tämäkin päätynyt pirstaleiksi kirkon kivilattialle - koko kirkkosali henkäisi syvään - ja viime hetkellä se saatiin pelastetuksi ja oikealle paikalleen.

Kruunanajaisia seurasi tavallistakin monipuolisempi musiikkiohjelma, josta vastasi Lucian seurue, San Agustínin ruotsalaisen kirkon kuoro. Ohjelmassa oli monen eri kielialueen joululauluja.

Myös Lucioiden asut ovat erilaiset omien perinteidensä mukaisesti. Luulajan Lucialla ja hänen seurueellaan on ruotsalaisen perinteen mukaiset valkoiset kaavut. Santa Luciassa taas käytetään upeaa, kansanpukuun perustuvaa asua.





















Lucia-seurueen esiintyminen päättyi kirkon portaille, suuren kansanjoukon ympäröimänä. Kuoro alkoi laulaa rytmikästä gospelia, ja yleisö yhtyi lauluun käsiään rytmikkäästä taputtaen.





Näissä kahdessa kuvassa (yllä ja alla) on mukana henkilö, joka huolehtii siitä, että jo 48-vuotta vanha perinne jatkuu, Tomas Sánchez-Arana González. Hän jatkaa isänsä Vicente Sánches-Aranan aloittamaa työtä. Kahden Lucia-perinteen yhteisjuhlaa alettiin viettää sen jälkeen, kun ruotsalainen kapteeni Mossberg oli automatkalla juuttunut tiesulkuun lähellä Santa Lucian kylää, ja tapasi kylässä don Vincenten. He alkoivat vertailla näitä perinteitä, ja päättivät yhdistää ne. Norrbotten Kuriren valitsee kaksi Luciaa, toisen Luulajaan ja toisen tänne etelään.



San Agustínin Lucia-juhla 11.12.2011

Lucia- juhla on ruotsalaista jouluperinnettä herkimmillään. Myös San Agustínin ruotsalaiselle kirkolle tuli oma Lucia hiukan etuajassa. Sunnuntain jumalapalveluksesta muotoutui koskettava konsertti, jossa "kaikki"olivat mukana.
T




San Austínin kirkon Lucia oli kirkon kuoron jäsen, Caroline Andersen. Hän jakaa aikansa Ruotsin Malmön ja Gran Kanarian San Agustínin kesken kahden kuukauden jaksoissa.







Valon pyhimyksen, Lucian, juhla on Ruotsissa ainoa pyhimyksen muistoksi vietettävä juhla. Sen taustoista voit lukea lisää mm. täältä http://sv.wikipedia.org/wiki/Lucia





















Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Tiedätkö lisää? Kerro! Haluatko lisätietoa? Kysy!
Vet du mer? Berätta! Vill du veta mer? Fråga!