23.1.10

Kanarian Mikki















Playa del Inglésin eittämämätön suomalaisprofiili on Apilaniitty- tanssiravintolan isäntä ja laulaja. Hänet tunnetaan taitelijanimellä Kanarian Mikki myös Suomen levylistoilta ja tanssilavoilta. Minulle hän on kuitenkin Olofströmin Mikki.

Blogissani ”Miksi valitsin Gran Kanarian” lupasin lisätietoa Mikistä, Martti Mikkelästä. Olin jututtanut häntä paikallisradion toimittajana Olofströmissä vuosia sitten, ja sitten tapasin hänet ensimmäisellä aurinkolomallani vuonna 2005 suurin piirtein ensimmäisenä ihmisenä, kun olin päässyt hotellista ulos ja käveltyä kadun poikki.

Mikki aloitti 12 vuotta sitten Green Field hotellia vastapäätä olevan Apilaniitty- tanssiravintolan ”yleismiehenä”, kuten hän itse määrittelee. Vastuu taitaa olla laajempi sillä hän tulee aamulla ensimmäisenä avaaman kassan ja lähtee illalla viimeisten joukossa, siinä välissä hän huolehtii, että kaikki talossa toimii. Aamun ja illan välissä hän ehtii toki pitää pitkän jakson vapaatakin.

Kahden miehen musiikit
Varsinainen työrupeama on kuitenkin illalla tanssin aikaan. Mikki, nykyisin taitelijanimeltään Kanarian Mikki, laulaa kaiken tanssimusiikin vuorotunnein yhdessä Josén kanssa. José on täysin espanjalainen, mutta hänenkin musiikkinsa on tuttua suomalaista tanssimusiikkia, vuosi vuodelta puhtaammalla suomella laulettuna.

Työtä Mikki tekee joka ainoa päivä niin arjet kuin pyhät. Ei voi kuin ihmetellä miten mies jaksaa.
- Minkäs sille voi, kun sitä vaan rakastaa tätä työtä, tuumi Mikki silloin vuonna 2005.
Hän oli jättänyt jo silloin kokonaan taakseen Volvon tehdassalit, ja oli ollut täällä talvikaudet suomalaistanssien vetäjänä. Hän kehui viihtyvänsä erinomaisesti. Se olotila näkyy jatkuvan edelleen. Olofströmiin hänellä ei ole mitään yhteyksiä, kun poikakin on muuttanut Malmöhön.

- Mihinkäs sitä kotoaan lähtisi, Mikki lohkaisee.

Jututin häntä aikanaan Radio Malmöhusin ja Radio Blekingen suomenkielisiin lähetyksiin ( nykyisin SR Sisuradio) siksi, että hän oli tehnyt parikin c-kasettia suomalaista tanssimusiikkia mm. keikoilla myytäväksi, ja osallistui SR Sisuradion Musalista- kisaan. Se oli sitä aikaa, kun c-kasetit vaihtuivat cd-levyihin. Silloin Mikin keikat olivat ruotsinsuomalaisten tansseissa päivätyön ohessa, ja kesäisin Suomessa. Komeaäänisellä laulajalla oli kysyntää.



Levy listoilla
Nyt hän siis laulaa työkseen, ja muu työ on siinä ohessa. Mikin musiikki on perisuomalaista perusiskelmää. Vuosien varrella hän on tehnyt 12 cd-levyä., joista viimeistä edellinen, Onnenvärit, nousi kymmenen eniten myydyn listalle Suomessa. Sitä voi jo sanoa saavutukseksi. Tuorein levy viime vuodelta on nimeltään Leikki elämän.
- Nyt mä vaan ihmettelen mitä musta tulee isona, hän huuleilee. Kun nostelen kulmakarvoja tulee lisää: - Mä olen jo 56-vuotias ja eläkeikä alkaa lähestyä. Ja kun ei ole oikein muita harrastuksia kuin työ ja musiikki, niin sitä alkaa miettiä, että mitäs sitä sitten tekisi.

- Juuri siitä asiasta kirjoitin tänään, minä myötäilen. Tapaan hänet samana päivänä, kun kirjoitin blogiini jutun Miksi valistin Gran Kanarian.

Niin, toimittajat eivät ole ainoita, jotka panevat koko sielunsa työhönsä. Taiteilijoissa on samaa vikaa.

- Laulajasta sanotaan kyllä, että se voi aina jatkaa laulamista, ja niin sitä kai saa sitten laulaa vielä omissa hautajaisissaankin, Mikki jatkaa pohdintaansa.

Niinpä.

Siihen taitaa olla vielä aikaa, ja sitä ennen Mikki ehtii kiertää monet tanssipaikat päätyönsä Apilaniityn lisäksi. Täällä hän laulaa lokakuusta huhtikuuhun, ja sitten kesäisen ajan Suomessa ja jonkun keikan Ruotsissakin. Ensimmäinen keikka Suomessa on Kannuksen Jokihelmessä 24.4. ja viimeinen 9.10. Ruotsin Eskilstunassa hän esiintyy Vappuna, ja myös keikka Boråsiin saattaa toteutua.

Mikin koko keikkaohjelma ja hänen levytuotantonsa löytyvät hänen kotisivultaan http://www.kanarianmikki.net/index.html

Youtubesta löytyy myös hänen haastattelunsa vuoden 2008 levyn julkaisun ajalta:
http://www.youtube.com/watch?v=9vQz1oSKSCc


cc

1 kommentti:

  1. Anonyymi9.3.23

    Hyvä ystäväni
    Kansrian Mikki esiintyy
    tänään 9 Maaliskuuta Ulvilan Nuorisoseuralla.
    Klo 17
    Klo

    VastaaPoista

Tiedätkö lisää? Kerro! Haluatko lisätietoa? Kysy!
Vet du mer? Berätta! Vill du veta mer? Fråga!