Päivitys 13.3.2014 ja varoitus Arguineguínissa, Puerto Ricosssa ja Puerto de Moganissas toimivista huijarikauppiasta tekstin lopussa.
En väsy ihailemaan kanarioiden kielivalmiuksia, olkoonkin että siinä on suuria vaihteluja. Yksi saaren ongelmista kuuluu olevan kieliopetuksen huono taso, mm. päteviä englannin opettajia haetaan lyhdyn kanssa, ja vähemmänkin pätevät kelpaavat. Ei ole lainkaan varma, että akateemisesti koulutetut, vaikkapa lääkärit, osaavat englantia.
Kauppamiesten kielitaito
Mutta turistikulmien kauppamiehille erilaisten kielten osaaminen on lähes elinehto. Joskus kaupat syntyvät vain siksi, että myyjä osaa puhua oikeaa kieltä. Ja tästä narusta vedetään joskus kiusaksi asti. En ole juuri tavannut roinakaupan myyjää, jolla ei olisi tuttuja ja kavereita Suomessa ja Ruotsissa, ja jotka eivät osaisi ainakin jonkun sanan näitäkin kieliä.
Mutta mukaviakin yllätyksiä sattuu. Olin kyllästynyt ostamaani pikkulompakkoon, joka oli muuten kätevä hellehousujen taskussa, mutta kolikkotasku avautui väärään suuntaan. Kolikot tahtoivat tulla tahattomasti tantereelle.
Siksi olin jo katsellut toisella silmällä parempaa vaihtoehtoa. Sattumalta kuljimme Lempiarmaani kanssa SanAgustínin ostoskeskuksen toiseksi ylimmän kerroksen käytävää, jossa on useita vaate- ja muuta tärppitavaraa myyviä liikkeitä. Ja asiakkaita hyvin harvassa. Osuin pöydän ääreen, jossa oli erilaisia pikkulompakoita, joita aloin tutkia.
Ei kestä montakaan minuuttia kun paikalle porhaltaa myyjä, joka saa varokellot kilkattamaan. Hänestä voi olla vaikea päästä eroon ellei jotain osta. Parin perusrepliikin jälkeen hän jo kysyy mitä kieltä puhun, ja luettelee ehdolle saksan, englannin, ruotsin ja ranskan. Päätän panna miehelle vähän jauhoja suuhun ja sanon:
- Mitäs jos puhuttaisiin suomea!
- Joo, hyvä juttu, kyllä minä suomea puhun, tulee häneltä empimättä. Ja todella. Häneltä tulee paljon muutakin suomeksi kuin ihan vain perusmyyntipuheet. Yhtään kakistelematta hän juttelee kanssani niitä näitä samalla kun tutkimme lompakoita.
Myyjän konstit
Ja sitten hän hakee myymälänsä sisätiloista ”aivan uuden aidon Cucci- lompakon”.
- Katso, hän sanoo, ja lämmittää tupakansytyttimellä lompakon sisäpintaa. – Tämä on aitoa nahkaa, hän vakuuttaa. – Ei mitään keinonahkaa. Aivan uusi Cucci!
Tupakansytytinkonstin olen kyllä nähnyt aiemminkin.
- Tämä maksaa 25 euroa, mutta kun sinä suomalainen, sinä saa sen 15:llä.
Lompakko sopii tarkoituksiini, ja naurua pidätellen sanon, että mitäs jos laitettaisiin kymppi.
Saan sen 12:lla eurolla. Kun edellisiltana olen katsonut Fund Grube- ketjun myymälässä – missä ei tingitä – samanlaisia ja pienempiäkin, joista pyydettiin 16-20 euroa niin tämä tuntuu ihan sopuhinnalta. Vaikka lompakon kyljessä on Cuccin leima ja Made in Italy rohkenen hiukan epäillä, että tuote on tehty jossain aivan toisessa ilmansuunnassa.
Luonnonmenetelmällä oppii
Palaan kauppaan seuraavana päivänä kameran kanssa, sillä haluan myyjästä kuvan tähän blogiin. Hän poseeraa ihan mieluusti, ja kertoo nimekseen Alex ja oppineensa suomea sen parinkymmenen vuoden aikana, kun on täällä ollut kaupoilla.
- Kun ensimmäiset suomalaiset tuli minä kysyin heiltä sanoja: mitä haluat, hyvä tavara, halpa hinta, haluatko muuta – semmoisia mitä myyjä tarvitsee. Kirjoitin niitä muistiin ja illalla nukkumaan mennessä muistelin niitä. Ja sitten minä olen aina puhunut suomalaisten kanssa ja oppinut lisää, hän kertoo sujuvalla suomellaan.
Suomen lisäksi hän puhuu saksaa, englantia, ranskaa, ruotsia, sekä tanskaa ja norjaakin ihan vähän.
- Suomi on vaikea kieli, hän valittelee. – Vaikea kieli, mutta minä yritän.
Ärsyttävät intialaiset
Gran Kanarialla on useissa etenkin elektroniikka-alan liikkeissä
Jälkimmäiseen lajiin törmäsin, kun hain uuteen kameraani sopivaa kantolaukkua. Kolme myyjää seisoskeli asiakkaista lähes tyhjällä käytävällä Playa del Inglésin La Plaza kauppakeskuksessa. Ja he houkuttelivat puotiinsa tarvettani tietämättä
- Tule vain katsomaan, kuului kutsu, jota yleensä kartoin noudattamasta, mutta nyt halusin käydä kaupassa.
Pyysin saada nähdä digikameran laukkuja, ja tein selväksi etten tarvitse mitään kallista, vaan käyttökelpoisen. Laukkuja löytyikin vaikka minkälaiseen lähtöön, mutta hintataso oli huima, 20-45 euroa.
Pudistelin päätäni ja tein selväksi ettei taida kiinnostaa. Hinta alkoi tippua 15:een ja 10:een euroon, mutta myyjän päällekäyvä tyrkyttäminen alkoi tympäistä, ja lähdin kävelemään ovelle avusta kiittäen. Oven suussa viereltäni käytävältä kuului mätkähdys. Viimeisin esitelty kymmenen euron kameralaukku oli lentänyt perääni. En sitä mukaani poiminut. Myöhemmin löytyi paremmat vaihtoehdot. Tyhjyyttään kumisevat kauppakeskukset
Elektroniikkakauppiaiden joukossa on monenlaista yrittäjää.
Matkanjärjestäjät ja erilaiset muutkin tietolähteet varoittelevat, että kovin houkuttelevat tarjoukset saattavat olla hyvinkin kyseenalaisia. Myyjät esittelevät erinomaista tuotetta, mutta, kun kotona avaat pakkauksen siellä saattaa olla sisällä jotain paljon halvempaa kuin mistä olet maksanut.
Lue varoittavat kokemukset jutun lopusta!
Kun Play del Inglésissä on ainakin puolentusinaa suurempaa ja pienempää kauppakeskusta, ja niissä jokaisessa vähintään pari kolme elektroniikkaliikettä, on selvä ettei niille kaikille asiakkaita riitä. Vuosi sitten luin jostakin, että Espanjassa Gran Kanarian talouselämän tuottavuus on maan heikoin. Enpä ihmettelisi vaikka se johtuisi juuri siitä, että täällä turistipaikoissa on toinen toistaan tyhjempiä kauppakeskuksia.Käy todella sääliksi noita tyhjissä liikkeissään nuokkuvia myyjiä, joilla ei näytä olevan muuta tekemistä kuin yrittää pysyä hereillä.
Visantaa suositellaan
Sen sijaan on liike, jossa kauppa käy. Elektroniikkaketju Visanta on saanut matkajärjestäjien suositukset, ja siellä väkeä käy. Itsekin suuntasin sinne, kun päätin hankkia uuden digitaalisen kameran. Aiemmin oli rapsinut kuvia vain kännykällä, mutta tämän blogin tuottaminen, upeiden aamunsarastusten ja oman playan elämän seuraaminen herättivät halun kunnon kameran ostoon, hiukan paremman kuin mitä Lempiarmaani sinänsä ihan hyvä laite on.
Halusin parempaa zoomia ja kuvan toistomahdollisuutta liikkuviin kohteisiin.
Nuorena miehenä kuvasin aikoinaan paljonkin, mutta tuossa 40-50 ikävuoden välivaiheilla likinäköiset silmäni alkoivat saada ikäkaukonäköisyyttä. Silmän sisäinen järjestelmä meni sekaisin niin etten pystynyt enää tarkentamaan järjestelmäkameran kuvaa . Lopetin kuvaamiisen ja on mennyt pari kolme vuosikymmentä vuotta ilman kameraa.
Playa del Inglésissä Yumbon Visantassa oli myyjien luo melkein jonoa, mutta kohdalleni osunut – ilmeisen intialaistaustainen – myyjä esitteli ystävällisesti laitteita vuoronperään minulle ja toiselle asiakkaalle. Kun toinen kokeili niin toiselle myytiin.
Peruskysymys kuului: paljonko haluan maksaa. Olin varautunut parin sadan euron sijoitukseen, sillä eri ilmoituksia Suomen, Ruotsin ja Visantan omassa luettelossa vertailmalla olin päätynyt ajatukseen, että niillä main kamerani kuitenkin maksaisi.
Ensimmäiseksi myyjä ottaa esille uuden ihmelaitteen, jossa on LCD- näyttö molemmin puolin, eli voin ottaa kuvia itsestänikin. Sen voi panna laukeamaan kohteen hymyllä, ja oli siinä muitakin ihmeellisyyksiä.
-This in the best camera you can buy, hän vakuutti. Hinta 240 euroa.
Nuo ominaisuudet eivät minua kiinnostaneet. Ja panin hänet hakemaan hyvää zoomia ja kuvan toistoa. Vuorossa oli Samsung WB550, hinta 218 euroa. Siinä oli haluamani ominaisuudet ja hintakin haarukassa.
- This is the best camera you can buy, vakuutti myyjä taas.
Halusin kuitenkin harkita asiaa. Hain Ruotsin Pricerunnerin kautta hinta- ja testivertailuja. Hintaero Ruotsiin ei ihmeellinen, mutta kuitenkin: noin 300 – 400 kruunua (30-40€), ja niin käyttäjien kuin kameralehtien testaajien arviot suopeita.
Aikani jahkailtuani ostin sen kameran enkä ole katunut – paitsi kerran.
Myyjälahjakkuus
Pian jouduin toteamaan, että kunnon kuvin saamiseksi aamuhämärissä ja muutenkin tarvitsen avuksi oikeastaan jalustan. Parvekkeen kaide antaa kyllä hyvän tuen, mutta sitä ei voi aina pitää matkassa. Eikä siirtää haluamaansa kohtaan parvekkeellakaan. Olisin Visantasta jo jalustan ostanutkin, mutta haluamani noin kymmenen sentin korkea, taivuteltava kolmijalka oli lopussa.
Eräänä päivänä poikkesimme lempiarmaani kanssa iltakävelyllä rantaraitin Tropical kauppakeskuksen pieneen elektroniikkaputiikkiin. Hän tarvitsi Ipodiinsa uudet suojukset korvakuulokkeille. Niitä ei kaupasta löydy, mutta sen sijaan silmä osuu jalustoihin. On kolmijalkaa ja yksijalkaa, kevyitä hiilikomposiittivalmisteita molemmat. Kolmijalka on niin matala, että joutuisin köyristelemään selkääni. Yksijalka taas on hiukan vaativa käytössä, se ei ole ihan yhtä vakaa, mutta tv-ajoiltani muistan sen käteväksi silloin kun joudutaan nopeasti vaihtamaan paikkaa.
Hinta kuitenkin hirvittää, en muista enää oliko se 80 vai 90€. Mutta intialaisen näköinen myyjä laskee nopeasti alennuksen laskurillaan: 66€. Tuntuu paljolta vieläkin ja haluan miettiä asiaa.
Myymisensä ohessa hän on selvittänyt millainen kamera minulla on. Ja lähtiessä alkaa tarjota siihen lisäakkua, joka on paljon alkuperäistä tehokkaampi. Se onkin kieltämättä vaatinut lataamista tiheämpään kuin odotin. Ja vara-akku ei muutenkaan ole pahitteeksi. Mutta hinta taas hirvittää, 37€. Sitten myyjä alkaa laskea uuttaa hintaa paketille, jossa on akku ja jalusta, ja päätyy pyöreään 80€:on.
Varoituskellot kilisevät enää hyvin vaimeasti, ja lankean loveen.
Vasta kotona huomaan, että taisin ostaa laatutavaraa, jalusta on tehty Saksassa.
Myyjä näyttää minulle omassa varastossaan olevalla Samsumg WB550:llä miten uusi akku siihen sopii. Hän kehaisee hyvää kameraa. Kurkkaan pakkauksessa olevaa hintaa, joka on jotain reilusti yli 200€. Kysäisen hintaa.
- Me myymme tätä 189€:lla, hän sanoo.
Silloin minua hiukka harmitti, muttei kovin paljon. Vaikka … mitenkähän edullinen paketti siitä olisi tullut jalustan ja lisäakun kera!
Kun läksimme liikkeestä Lempiarmaani ei malttanut olla kehaisemamatta:
- You are a good salesman – olet hyvä myyjä.
Huomautus oli myyjälle ilmeisen mieluinen. Tuohn liikkeeseen olen sittemmin keskittänyt elektroniikkaostokseni, ja saanut alennuksia pyytämättä.
Päivitys 13.3.2014 ja varoitus Arguineguiníssa, Puerto Ricossa ja Puerto de Moganissa elektroniikkaa myyvistä huijariliikkeistä. Liikeideana on tarjota hullunhalpoja video- tai muita kameroita taikka muita liikkeen tuotteita. Asiakkaat houkutellaan tarvittaessa puoliväkisin liikkeeseen ja heille aletaan myydä tosihalpaa tuotetta. Moni on sortunut ostamaan vain päästäkseen ulos liikeestä.
Maksuksi kelpaa vain luottokortti, joka laitetaan vanhanaikaiseen fläppilaitteeseen, jossa joutuu allekirjoittamaan paperikuitin. Kun tuotteen hinta on kymmenissä euroissa niin laskua tarkemmin katsoessa se onkin yllättäen satoja euroja. Kirjoitusvaiheessa myyjä peittää lisänumeron! Paketistakin voi löytyä jotain aivan muuta kuin ostajan havittelema merkkituote, jos sellainen on ollut tarjolla. Jos se on oikea on se takuulla kalliimpi kuin kotona.
Yleensä tuotteet ovat vähän tunnettuja merkkejä eivätkä juuri edes halvan hintansa arvoisia. Peritty huijarihinta alittaa yleensä juuri sen rajan, jonka poliisi noteeraa rikosrajaksi. Nämä liikkeet saattavat mainostaa itseään Skandinaviska- epiteetillä. Huijaukset kohdistuvatkin etupäässä hyväuskoisiin pohjoismaalaisiin, etenkin lyhyellä lomamatkalla oleviin, koska näiden on vaikea alkaa prosessoida, kun huijaus paljastuu.
Vanha sääntö pätee: jos joku on niin halpaa, että vaikuttaa epäuskottavalta - se on epäuskottava ja yleensä huijausta.
Norjankielinen nettisivusto www.canariajournalen.no on raportoinut näistä runsaasti, tässä linkki yhteen juttuun, jossa myös ohjeita huijatuiksi tulleille:
http://www.canariajournalen.no/Nyheter/Butikksvindler-nordmenn-som-aldri-foer-paa-Gran-Canaria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tiedätkö lisää? Kerro! Haluatko lisätietoa? Kysy!
Vet du mer? Berätta! Vill du veta mer? Fråga!