23.12.09

Ukkonen jyrisee Gran Kanarialla

Maanantai 21.12. – keskiviikko 23.12.2009

Ukkonen jyrisi ja salamoi maanataiaamuna. Auringonnousu oli ennen näkemätön – aurinko ei edes pilkahtanut pilvien välistä. Päivällä Punaisen ristin rantavalvojan pilli soi monta kertaa äkäisesti, kun uimarit yrittivät vaaranpaikkaan. Tiistaisiksi luvattiin samanlaista, mutta aurinko vaan paistoi taas. Keskiviikkona taas harmaata ja samaa luvataan jouluksi. Tv-kuvissa näytetään vakavia vyörymävaurioita vuoristossa.

Tämän tekstin julkaisu on viivästynyt kolme vuorokautta Orangen verkon huollon aiheuttaman bittivirtarajoituksen vuoksi. Vain Skype on toiminut kunnolla tämän ajan.



Maantainaamuna heräsin taas veden lotinaan. Ja kun pääsin jaloilleni kaukaa kuului kummaa jyminää. Kävin parvekkeella toteamassa, että tihkua sataa. Mutta jylinän syytä ei näkynyt. Taivas oli pilvistä tummanpuhuva.


Keittiössä jylinä kuului kovempaa, ja kun avasin oven kadun puolelle syy vahvistui. Jylinä muuttui ukkosen jysähtelyksi. Muutama salamakin välähti, ja aiheutti rätinää ja jytinää.


Koskahan Gran Kanarialla on viimeksi ollut ukkonen?

Kanarian nettiyhteys katkennut?

Oli tarkoitukseni hakea saarten ukkosesta tietoa netistä nyt iltapäivällä, mutta se ei onnistu. Tunti sitten klo 15:n aikaan alkoivat kaikki nettisivut kaatua. Viimeiseen kesti Yahoon e-postisivu, sitten Ruotsista ostettu läppärini ilmoitti senkin osalta på svenska: websidan kan inte visas. Vain Skypen chatti toimi – ehkä siksi, että se kuluttaa niin vähän bittivirtaa. Chattailen asiaa Tukholmassa joulua valmistelevan Lempiarmaani kanssa.


Vuosi sitten sattui myös niin, että lähes kaikki Gran Kanarian nettiyhteydet kaatuivat. Jokin sääjuttu siihen oli syynä, ja ehkä sama vaiva on ehkä iskenyt tänäänkin. Kanarian saaret sijaitsevat kaukana Atlantilla, ja ne ovat säiden armoilla myös nettiyhteyksien osalta. Kun mantereen ja saarten välisestä nettiliikenteestä huolehtiva palvelin ja varayhteydetkin kaatuvat ollaan helisemässä. Tai sitten se on Más Movilin yhteys, joka takkuaa.



Tarkistus tiistaina vahvistaa, että Orange, jonka verkkoa Más käyttää, oli järjestellyt yhteyksiään uudestaan eilen, ja sen vuoksi yhteydet tyrehtyivät. Siitä olisi ollut hyvä saada ennakkovaroitus, onhan operaattorilla viestiyhteys suoraan Mobil Partenirini oikeaan alakulmaan. (Lisää tästä Más Movil sopii porkkanalle jutussa). Rajoitusta kesti jouluaaton aatton asti, kolme päivää.  Sinä aikana toimi kunnolla vain Skypen chatti ja yllättäen myös Skype - Skype puhelut. Myös joihinkin espanjalaisilleja Svenska Dagbaldetin sivuille päsin aina.


Poikkeustila

Nyt täytyy kuitenkin muistuttaa, että Gran Kanarialla sää on keskimäärin noin viisi astetta lämpimämpi kuin Välimeren rannalla tähän aikaan. Illalla tv-kuvassa mantereelta näytetään lumikuvia. Kun istun tässä kirjoittamassa minulla on koko ajan pieni hiki pinnassa, vaikka ulkona on pilvistä.



Päivä on kuitenkin poikkeuksellinen. Ensimmäisen kerran playa edessämme oli aamulla, ja on ollut lähes koko päivän, käytännöllisesti katsoen tyhjä. Vain ”kumaratäti” – aina selkeässä etukumarassa reippaileva vanhahko nainen, suorittaa parituntisen aamuohjelmansa, mutta tällä kertaa poikkeuksellisesti vasta paljon auringonnousun ajan jälkeen. Itse nousuahan ei näy. Hänen ohjelmansa alkaa voimistelulla niemen kainalossa, sen jälkeen hän kävelee vauhdikkaasti ainakin tunnin playalla, ja lopuksi menee uimaan. Joka aamu.



Joka aamu ovat paikalla olleet työn touhussa myös polkuveneiden ja aurinkotuolien vuokraajat. Nyt ensimmäisen kerran heitä ei näy. Eikä se ole ihme. Sää on vielä iltapäivälläkin harmaa, ja tuuli on navakkaa. Se puhaltaa etelän puolelta mikä selittää miksi sade ei juuttunutkaan vuoristoon.



Aamu ilman auringonnousua

Istun aamulla tavalliseen aikaan odottamassa auringonnousua, joka tämän runsaan kolmen viikon aikana on viivästynyt puoli kahdeksasta kymmentä vaille kahdeksaan. Mutta pilvirintama ei anna armoa. Auringosta ei näy pilkahdustakaan. Vähän nousuajan jälkeen taivaalla näkyy hiven sinipunaista hohtoa, ei muuta. Myöhemmin päivällä aurinko pilkistää, mutta vain lyhyen aikaa.



Sade lakkaa yhdeksän aikoihin, ja lähden aamulenkilleni tavalliseen tapaan aamujumpan ja aamupuuron jälkeen. Rantaraitilta löytyy ennen näkemätöntä, vesilätäköitä joiden yli joutuu kulkemaan tossunkoroillaan ettei vesi tunge jalkoihin. Voi että. Kulkijoita alkaa jo olla liikkeessä, mutta ei likimainkaan tavallisia määriä.



Säästä riippumatta rannalla näkyy taas kunnan siivooja työn touhussa.



Uimakielto



Kaikilla rannoilla liehuu punainen varoituslippu, joka on myös uimakiellon merkki. Nyt ei näy lainkaan pikkulippuja tietyillä rannan osuuksilla. Se on merkki siitä, että vaara vaanii lähes kaikkialla.



Parvekkeemme edessä Playa de las Burrasilla Punaisen Ristin rantavalvojan pilli soi moneen kertaan käskevästi. Hän saa puhaltaa pilliinsä aina pari kolme kertaa ennen kuin uimari oivalta, että viesti on tarkoitettu hänelle. Seuraa neuvottelu valvojan kanssa, joka ohjaa uimaan rannan siihen osaan, jossa akanvirtojen uhka on vähäisin. Ensimmäisen kerran näen, että jopa lainelautailija joutuu alistumaan valvojan neuvoon vaihtaa turvallisemmalle rannalle.

Sen sijaan arvokkaan näköinen vanha herra näyttää tietävän rantavalvojaa paremmin missä hänen sopii uida. Syntyy pientä suukopua.



Sääkaaosta joka saarella
Maanantai-iltana tv-uutiset kertoo pitkin raportein, että kaikilla saarilla, myös Gran Canarialla on suuria liikenne- ja vesiongelmia. Erityisesti se koskee vuoristoseutuja, joista kyläpäälliköt antavat pitkiä tilanneselvityksiä puhelimitse. Kivivyöryt ovat rikkoneet paikkoja ja sulkeneet kulkuyhteyksiä. Vesialtaiden äyräät ovat vuotaneet yli ja aiheuttaneet tulvaa.



Uutiset ottavat uuden kierroksen heidän parissaan varsinaisen lähetyksen jälkeen. Kuvissa näytetään myös miten lentoyhteydet ovat saarten välillä pahasti myöhässä, ja mantereellekin. Surkein on vanha nainen Arquineguinessa, jonka viemäriputi on haljennut ja kakkarat selailee. Nainen pyyhkii kyyneleitä.



On iltamyöhä. Salamoita välähtää taas.



Aamulla aurinko taas



Tiistai 22.12.2009

Illan sääennuste lupaa sadetta täksi tiistaiksi myös tänne etelärannikolle. Yöllä lotisee. Aamulla on hiljaista. Mustat pilvet roikkuvat taivaanrantaa myöten, mutta siellä on pieni rako. Ja aamupäivän aikana pilvet siirtyvät mereltä vuorille. Aamupäivän lenkin teen taas t-paidassa, shortseissa ja olkihatussa, josta tosin välillä saa pitää huolta ettei navakka tuuli sitä sittenkin vie. Kello on nyt 14 eikä sateesta ole tietoakaan. Tarkistan keittiön ovesta: vuoria peittävät harmaat pilvet, tunti sitten ne olivat mustia.




Illalla tv-uutiset näyttävät jälleen sateen tuhoja. Valtavia kivenlohkareita kuljettanut mutavyöry on täyttänyt vuoristokylän pääkadun ja rikkonut talojen seiniä. Teneriffalla veden mukanaan kuljettama laavasora on haudannut rannan tuntumassa autoja mustaan massaan. Teitä on sortunut ja autoja makaa vyörymän seassa. Rinteillä asujat ovat täällä vaarassa, ja se on perinteinen asumistapa.



Keskiiviiko 23.12.2009

Norjaa puhuva Scandinaviska Radio Arguineguinista kertoo nyt keskiviikkoaamuna, että kivivyöry osui täällä Gran Kanariassa kylään, jossa asuu mm. Puerto Ricon norjalaisen leipomon leipuri. Vyöryn takia hän ei päässyt töihin , ja norjalaiset jäivät eilen ilman leipäänsä.



TV:n Satelliittikuvista voi päätellä, että täältä kulkevat ne samat matalapaineet, jotka aiheuttavat kaaosta myös mantereella ja aina Pohjolassa asti. Meteorologi kertoo, että uusia suuria vesimassoja on tulossa tännepäin. Mutta tuuliolojen vuoksi on vaikea arvioida miten ne saariryhmään osuvat.


Keskivikoaamu, aatonaatto, valkenee aivan harmaana. Hetken punerrus työntyy pilvien lomasta juuri ennen auringonnosusun aikaa.
Niin todella, ei ole helppo olla tv-meteorologi Kanarian saarilla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö lisää? Kerro! Haluatko lisätietoa? Kysy!
Vet du mer? Berätta! Vill du veta mer? Fråga!